Kotihälytykset työllistivät Lounais-Suomen poliisia vappuviikonloppuna

Julkaisuajankohta 2.5.2021 21.21
Uutinen

Vapunvietto sujui Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella varsin rauhallisesti. Turussa perjantaina tapahtunutta puukotustapausta lukuun ottamatta Lounais-Suomessa ei tapahtunut muita vakavia väkivallantekoja.

Vappuaaton ja vapunpäivän iltoina ihmisiä oli runsaasti liikkeellä kaupunkien keskustoissa, mutta koleahko sää sai suuren osan ihmisistä siirtymään sisätiloihin illan hämärtyessä.

Tämä luonnollisesti aiheutti runsaasti kotihälytyksiä. Hälytykset johtuivat pääosin kovasta metelistä ja häiriköivistä henkilöistä.

Kotihälytysten kokonaismäärä kasvoi viime vapusta lähes 40 prosenttia. Kun vuonna 2020 kotihälytyksiä oli vappuna kolmen päivän aikana 103, tänä vuonna niitä oli 143. 

Henkilönetsintää Paraisilla

Perjantaina Turussa Maariankadulla puoli viiden aikaan iltapäivällä tapahtui puukotus, jossa toistaiseksi tuntematon mieshenkilö puukotti toista miestä ylävartaloon. Uhrilla ei ole hengenvaaraa.

Tekijä on poliisilta yhä kateissa. Asiaa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä.

Sunnuntaina yöllä poliisille ilmoitettiin merialueella kaatuneesta veneestä Paraisilla. Ilmoituksen mukaan veneessä olleet kaksi miestä olivat joutuneet veden varaan.

Toinen miehistä oli päässyt kertomansa mukaan uimalla rantaan. Toinen miehistä jäi kateisiin.
Länsi- Suomen merivartiosto suoritti alueella kattavasti etsintöjä, mutta miestä ei ole löytynyt.

Poliisi otti etsintävastuun sunnuntaiaamulla, ja teki koko päivän etsintää maa-alueella ja merellä.

Merivartioston lisäksi poliisin apuna etsinnöissä ovat olleet myös Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) ja pelastuslaitos.
 

Lounais-Suomen poliisilaitos Satakunta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta Varsinais-Suomi