Kotihälytystehtäviä, pahoinpitelyitä, ryöstöjä sekä kovia nopeuksia liikenteessä Itä-Uudellamaalla

Julkaisuajankohta 14.12.2021 14.59
Uutinen

Itä-Uudellamaalla viime viikko oli vilkas kotihälytystehtävien, pahoinpitelyiden, ryöstöjen ja kovien nopeuksien osalta. Lisäksi viikonloppuna, 11.-11.12.2021, teimme ennakkoon sovitusti valvontaa lähijunissa yhdessä Helsingin poliisilaitoksen partioiden, VR:n ja HSL:n kanssa.

Kiireinen viikko keikkarintamalla

Viime viikko oli poliisin valvonta- ja hälytystoiminnan kannalta kiireinen. Erilaisia poliisitehtäviä oli yhteensä noin 1800, joista vajaa 800 painottui viikonloppuun. Varsinkin viikonloppuyöt olivat vilkkaita. 

– Kotihälytystehtäviä oli viime viikolla lähes 190. Tehtävistä iso osa välitettiin poliisille häiritsevää meteliä tai henkilö häiriöksi tehtävinä, mutta joukkoon mahtui myös erilaisia kotihälytyksiin liittyviä väkivaltatehtävä. Kotihälytystehtävät painottuivat edelleen viikonloppuun, jonka aikana poliisi hoiti niitä yli 90. Koronan vaikutukset näkyvät myös edelleen selvästi tehtävissä erilaisten yksilön suojaan liittyvien tehtävien korkeana määränä, kertoo komisario Jarmo Ojala.

Pahoinpitelyitä ja ryöstöjä

– Yleisten paikkojen pahoinpitelyrikoksia meille kirjattiin viime viikolla 24 ja yksityisten paikkojen pahoinpitelyitä 50, kun vastaavat luvut olivat edellisellä viikolla 37 ja 46. Viime viikolta kirjattiin myös yhdeksän ryöstörikosta, joista kaikki tapahtuivat ilta- ja yöaikaan, Ojala jatkaa.

Muuten tehtävät olivat pitkälti päihtyneitä, häiriökäyttäytymistä, kotihälytystehtäviä, rattijuoppoja, omaisuusjuttuja, virka-apujen hoitamista, etsintäkuulutettujen hakuja, liikenteestä aiheutuvia tehtäviä sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaa paikoissa missä ihmisiä liikkuu ja oleskelee. Kolareita viime viikon aikana oli poliisilaitoksemme alueella huimat 134, joista eläinkolareita 34.

Teräaseet, käsiaseet ja muut astalot yleisiä poliisitehtävillä

– Erilaisten henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten määrä on hieman tasaantunut, mutta tehtävillä esiintyy edelleen paljon teräaseita, käsiaseita tai muita vaarallisia astaloita, toteaa Ojala.

Turvallista joulun odotusta - juhlitaan maltilla ja pidetään huolta 

Pikkujoulukausi jatkuu vielä yhden viikonlopun. Kehotamme poliisista juhlimaan pikkujouluja maltilla ja muistamaan, että auton rattiin ei juhlinnan päätteeksi kannata tarttua. Myös juhlivasta kaverista on tärkeää muistaa pitää huolta.

Talvisesta kelistä huolimatta koviin ylinopeuksiin jouduttiin puuttumaan

Liikennepoliisisektorin partiot tekivät viikonloppuna perinteisen ylinopeusvalvonnan lisäksi myös valtakunnallisen teeman mukaista rattijuopumusvalvontaa.

– Kovilta nopeuksilta ei talvisesta kelistä huolimatta tänäkään viikonloppuna vältytty, vaan muutamien kuljettajien epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamisiseen ja piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan, kertoo komisario Asko Sartanen.

– Tapasimme valvonnassa myös kuljettajia, jotka olivat liikenteessä ilman vaadittavaa ajo-oikeutta sekä muutamia etsintäkuulutettuja henkilöitä, Sartanen jatkaa.

Junavalvontaa viikonloppuna yhdessä Helsingin poliisin, VR:n ja HSL:n kanssa

Poliisilaitoksemme monialaisen Rapido-ryhmän partiot tekivät viikonloppuna, 11.-11.12.2021, ennakkoon sovitusti valvontaa lähijunissa yhdessä Helsingin poliisilaitoksen partioiden, VR:n ja HSL:n kanssa.

– Tavoitteenamme oli tehdä näkyvää ja ennalta estävää valvontaa joukkoliikenteessä. Lisätavoitteenamme oli suorittaa huumausainevalvontaa, alaikäisten alkoholin hallussapitoa sekä nauttimista sekä henkeen ja terveyteen kohdistuvien tekojen estämistä, kertoo rikoskomisario Hanna Kiiskinen.

– Saimme valvonnasta positiivista palautetta muun muassa VR:n konduktööreiltä ja matkustajilta. Poliisin läsnäolo junissa selkeästi rauhoitti juhlivia matkustajia, Kiiskinen jatkaa.
 

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Poliisin ennalta estävä toiminta Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta