Koulujenpäätösviikonloppu sujui hyvin Pohjanmaalla

Julkaisuajankohta 6.6.2022 11.52
Uutinen

Koulujenpäätösviikonloppu sujui tänä vuonna huomattavasti viime vuotta rauhallisemmin. Vaikka tehtäviä oli tänäkin vuonna paljon, niin vakavilta häiriöiltä ja rikoksilta vältyttiin.

Nuorten alkoholinkäyttöä valvottiin tehostetusti ja Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella takavarikoitiin ja hävitettiin vajaa 200 litraa alkoholijuomia nuorilta. Lastensuojeluilmoituksia kirjattiin viikonloppuna 56 kpl, suurin osa liittyi alkoholin hallussapitoon alaikäisenä.

Viikonloppu sujui muuten kuten aikaisemmat viikonloput tänä keväänä, pahoinpitelyt ja rattijuopot työllistivät poliisia. Yhteensä 29 rattijuoppoa otettiin kiinni ja näistä 13 oli törkeitä rattijuopumuksia. Tapauksia oli koko poliisilaitoksen alueella, mutta eniten oli Kokkolassa, jossa epäillään peräti seitsemän henkilöä rattijuopumuksesta. Pahoinpitelyitä kirjattiin viikonloppuna yhteensä 15 kpl ja näistä suurin osa, yhdeksän kappaletta, oli tapahtunut Etelä-Pohjanmaalla.
 

Pohjanmaan poliisilaitos Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta