Hyppää sisältöön

Kouluun murtautujat jäivät kiinni Lahdessa

Julkaisuajankohta 13.10.2019 8.32
Tyyppi:Uutinen

HÄMEENLINNA

Liikennepoliisin partio valvoi liikennettä VT3:lla sunnuntaina puolenyön jälkeen, kun valvontapaikalle tuli kovaa vauhtia kulkenut BMW-merkkinen auto. Partio mittasi autolle nopeudeksi 151 km/h, rajoituksen ollessa 100 km/h. BMW pysäytettiin Iittalan liittymään. Auton kuljettajana toiminut 35-vuotias mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukemat. Mies käytettiin tarkkuusalkometrillä ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hän oli yksin liikenteessä.

LAHTI

Poliisi sai varhain sunnuntaiaamuna ilmoituksen Kivimaan koululta, jonne kaksi miestä oli murtautunut ja anastanut koulun omaisuutta. Vartija oli saanut hälytyksen koulusta ja tavoittanut nämä kaksi miestä koulun sisältä pakkaamasta kannettavia tietokoneita reppuun. Toinen miehistä saatiin heti kiinni ja toinen miehistä jäi kiinni lähellä olevan kerrostalon pihasta. Poliisi otti miehet kiinni varkauteen epäiltyinä. Tietokoneet saatiin ehjinä takaisin.

LAHTI

Poliisipartio havaitsi sunnuntaina aamuyöllä Aleksanterinkadulla miehen, jonka sähköpyörän alkuperän partio halusi tarkastaa. Havaittuaan poliisipartion aikeet, mies lähti polkemaan kovaa vauhtia partiota karkuun. Miestä seurattiin usean minuutin aikana käskyttäen tätä pysähtymään. Mies saatiin kiinni sataman alueella kun mies kaatui pyörällään. Mies ei osannut selvittää, miksi oli lähtenyt poliisia karkuun. Hänen hallustaan löytyi teräase, kirves sekä huumausaineiksi luokiteltavia lääkkeitä. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Mies otettiin kiinni poliisilain perusteella.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen