- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
KRP on selvittänyt onecoin-virtuaalirahaa
Keskusrikospoliisin Sisä-Suomen yksikkö on selvittänyt alustavasti Suomessakin markkinoitavan OneCoin-virtuaalirahan laillisuusasiaa. Asiassa on kuultu mm. OneCoinin edustajaa, OneCoin-koulutusta ostaneita henkilöitä sekä alan asiantuntijaa.
Selvityksen mukaan näyttäisi siltä, että OneCoinin toimintaa johdetaan Bulgariasta. Yhtiön pankkitilille on Suomesta maksettu huomattavia summia koulutuspaketeista. Paketit koostuvat yleisestä taloustiedosta, jota on helposti ja yleisesti saatavilla. OneCoin-yhtiö on ilmoittanut myyvänsä pelkästään talousalan koulutusta.
Yhtiön edustajan mukaan koulutukseen liittyy hintatason mukaan nouseva määrä optioita, joilla voi antaa "louhittavaksi" onecoin-kolikoita yhtiön tietokoneilla. Louhinnalla käsitetään lähdekoodiin perustuvaa matemaattisten yhtälöiden ratkaisua, jonka tuloksena syntyy lohkoketju, joka vastaa yhtä onecoin-kolikkoa.
Yhtiön ilmoituksen mukaan kolikoiden louhinta tapahtuu julkisuudelta salassa, kunnes 50 % kolikoista on saatu synnytetyksi. Kun 70 % valuutasta on synnytetty, yleisölle julkistetaan onecoin-virtuaalirahan lähdekoodi, johon louhinta perustuu. Tämä yhtiön ilmoittama tieto lykkää lähdekoodin yleisölle julkistamisen aikaisintaan vuoden 2016 loppuun. Siihen saakka yleisö ja optioita yhtiölle luovuttaneet henkilöt joutuvat odottamaan onecoin-kolikoiden arvon määrittymistä.
Sisä-Suomen syyttäjänvirasto on tutustunut Keskusrikospoliisin tekemään esitutkintalain 3 luvun 3 §:n mukaiseen selvitykseen ja tutkintamateriaalin perusteella todennut, että sitä, liittyykö toimintaan rikos, voidaan luotettavasti arvioida vasta julkistamishetkellä, mikä todennäköisesti tapahtuu vuoden 2016 lopulla.
Esitutkinnan käynnistämiselle ei tämän hetkisillä tiedoilla ole edellytyksiä. KRP jatkaa asiaan liittyvää tiedonhankintaa käyttäen hyväksi kotimaisia ja kansainvälisiä tiedonhankintakanavia. Mikäli tilanne muuttuu, asiaa arvioidaan uudelleen.
Keskusrikospoliisi kehottaa erityiseen varovaisuuteen tämänkaltaisten palveluiden hankinnassa, koska niihin liittyy vaikeasti ennakoitavia taloudellisia sekä rikosoikeudellisia riskejä. KRP:n käsityksen mukaan lupaukset ylisuurista tuotto-odotuksista eivät ole realistisia.
Mikäli asiaan liittyvä henkilö kokee joutuneensa rikoksen kohteeksi, ei ole estettä sille, että hän tekee tutkintapyynnön poliisille.