Kuolemaan johtanut nokkakolari Tammelassa

Julkaisuajankohta 25.1.2025 9.33
Uutinen

Hämeen poliisilla oli normaali viikonloppuvuorokausi. Poliisipartioille kertyi vuorokaudessa 314 tehtävää Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Partioita työllistivät tavanomaiseen tapaan liikennetehtävät ja häiriökäyttäytymiset.

Poliisipartiot tapasivat liikenteestä viisi päihtynyttä kuljettajaa; kaksi Lahdessa, kaksi Riihimäellä ja yhden Forssassa. Kaikkien kiinnijääneiden kuljettajien epäillään kuljettaneen autojaan huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Lisäksi kaksi kiinnijääneistä olivat ajo-oikeudettomia.

Hämeen poliisilaitos tutkii henkilöauton ja kuorma-auton välistä liikenneonnettomuutta Valtatiellä 10 kantatie 54:n risteyksestä noin kilometri Forssan suuntaan. Onnettomuus tapahtui perjantaina 24.1.2025 n. klo 13:10. Tapahtuneessa nokkakolarissa molemmat ajoneuvot vaurioituivat pahoin. Kuorma-auto ajautui ojan pohjalle, ja sen perävaunu kaatui. Henkilöauto pysähtyi pientareelle ja syttyi palamaan. Henkilöauton kuljettaja kuoli onnettomuudessa. Kuorma-auton kuljettaja loukkaantui lievästi. Poliisi tutkii tapahtunutta myös kuolemansyyntutkintana, eikä sen johdosta tiedota asiassa toistaiseksi enempää.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Liikenne Poliisin ennalta estävä toiminta Päijät-Häme Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta