- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Kymmenen vuoden passit vanhenevat rytinällä - pelasta kesälomasi ja uusi passi ajoissa
Suomalaiset uusivat innokkaasti passejaan kymmenen vuotta sitten, kun kymmenen vuoden passeja myönnettiin viimeistä kertaa. Viimeiset kymmenen vuoden passit vanhenevat tänä vuonna, joten poliisin asiakaspalvelupisteissä on kesäloma-aikaan odotettavissa ruuhkautumista.
Poliisi muistuttaa, että kannattaa nyt hyvissä ajoin vilkaista onko passi voimassa, mikäli kesälomalle on tiedossa ulkomaanmatka. Monet huomaavat passinsa vanhentuneen juuri ennen reissua, eikä viime hetken vapaita aikoja poliisin asiakaspalvelupisteeseen enää välttämättä ole. Tällöin vaihtoehtona on usein enää jonotus poliisiasemalla. Jonot poliisin asiakaspalvelussa saattavat venyä kesällä hyvinkin pitkiksi.
Passin uusimiseen on kolme tapaa:
- Kevennetyllä menettelyllä passin voi uusia kätevästi suoraan netissä, eikä poliisiasemalla tarvitse vierailla tällöin ollenkaan. Edellytyksiä kevennetyn menettelyn käyttämiselle on kolme: henkilöllä on korkeintaan kuusi vuotta aikaisemmin myönnetty biometrinen passi, jota varten on tallennettu sormenjäljet, hänen henkilötietonsa eivät ole aiempaan passiin verrattuna muuttuneet, ja hänellä on passiin sopiva valokuva, joka tulee toimittaa sähköisen palvelun välityksellä. Passin uusimisen voi tehdä osoitteessa www.poliisi.fi .
- Mikäli edellä mainitut ehdot eivät täyty, ajan voi varata etukäteen lupapalveluihin osoitteessa www.poliisi.fi . Tällöin asiakaspalveluun pääsee valitsemanaan ajankohtana ilman jonotusta. Passin hakeminen ei ole sidottu kotipaikkakuntaan. Toisin sanoen esimerkiksi helsinkiläisten ei tarvitse välttämättä uusia passiaan Pasilassa, vaan he voivat tehdä sen halutessaan missä päin Suomea tahansa. Helsingin poliisilaitos on varautunut ruuhkiin huhtikuussa ja toukokuussa, ja pitää lupapalvelut auki myös neljänä lauantaina. Varauksen myös jollekin näistä lauantaista voi tehdä poliisin nettisivuilla.
- Poliisiasemalle voi tulla jonottomaan myös ilman ajanvarausta. Jonot ilman ajanvarausta ovat tällä hetkellä muutamasta minuutista puoleen tuntiin. Kesällä kannattaa kuitenkin varautua pitkiinkin jonotusaikoihin, sillä useammat ovat saattaneet huomata viime hetkellä passinsa vanhentuneen.
Helsingin poliisilaitoksessa passiasioista 70 prosenttia tuli tammikuussa vireille sähköisesti ja kevennetyssä menettelyssä yli 45 prosenttia. Toisin sanoen lähes puolet helsinkiläisistä uusi passinsa kätevästi suoraan netissä - säästäen aikaa ja kulkematta poliisilaitoksen kautta.