Hyppää sisältöön

Lahdessa henkilöauto törmäsi jalankulkijaan

Julkaisuajankohta 25.5.2018 14.31
Tyyppi:Uutinen

LAHTI

Tänään aamupäivällä kello 10.55 aikaan liikennevalvontaa Hennalankadulla suorittanut poliisipartio osui liikenneonnettomuuspaikalle, missä jalankulkija oli jäänyt henkilöauton tönäisemäksi Hennalankadun ja Rykmentinkadun risteyksessä olevan kiertoliittymän kohdalla. Poliisin alustavan selvityksen mukaan Hennalankatua pitkin kohti Helsingintietä tullut henkilöauto oli törmännyt suojatiellä katua ylittäneeseen, vuonna 1950 syntyneeseen mieheen. Mies kuljettiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Hänen saamista vammoista ei ole tarkempaa tietoa. Päälle ajanut auto vaurioitui hinauskuntoon. Autoa kuljettanutta vuonna 1937 syntynyttä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä vammantuottamuksesta. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut osuutta tapahtumaan.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen