Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi sujunut poliisin kannalta varsin seesteisesti. Varsinkin yö on ollut hyvinkin rauhallinen. Tehtäviä yön aikana oli kaikkiaan 46 kappaletta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi yksi henkilö.
LAHTI
Keskiviikkona iltapäivällä kello 15.15 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka on tulossa henkilöautolla Nastolan suunnasta kohti Lahtea vt12 pitkin. Partio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan auton vähän ennen Villähteen liittymää. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies kieltäytyi lähtemästä verikokeeseen ja vastusti poliisia siinä määrin, että syyllistyi virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Autoa kuljettaneella ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänet oli etsintäkuulutettu. Auton kyydissä oli myös 1980-luvulla syntynyt mies, jolla niin ikään oli voimassa oleva etsintäkuulutus. Autoon suoritetussa tarkastuksen sieltä löytyi luvaton käsiase. Molemmat miehet toimitettiin poliisiasemalle useista rikoksista epäiltynä.
RIHIMÄKI
Keskiviikkona aamupäivällä kello 9.45 aikaan poliisi sai ilmoituksen näpistelijästä, jonka vartija oli ottanut kiinni Voimalankadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä. Vartijan kiinniottama 1990-luvulla syntynyt mies oli ottanut hyllystä elintarvikkeita ja piilottanut ne vaatteisiinsa. Mies on syyllistynyt vastaavanlaisiin näpistys rikoksiin 30. kertaa vuoden sisällä.