Lahdessa sunnuntaina tapahtunutta välienselvittelyä tutkitaan murhana ja murhan yrityksenä

14.12.2021 10.00
Uutinen

Keskusrikospoliisi tutkii Lahdessa sunnuntaina 12.12.2021 tapahtunutta kahden ryhmän välistä välienselvittelyä. Tutkinnassa tehdään tiivistä yhteistyötä Hämeen poliisilaitoksen kanssa. Tilanteessa on kuollut yksi henkilö ja yksi henkilö on loukkaantunut. Tutkintanimikkeinä ovat tällä hetkellä epäilty murha ja epäilty murhan yritys.

Tapauksessa on useita epäiltyjä, joista suurimman osan poliisi on tavoittanut.  

– Poliisin tiedon mukaan välienselvittelyssä mukana olleista ainakin osalla on kytkös järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Käsityksemme mukaan ulkopuoliset eivät ole olleet vaarassa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo Keskusrikospoliisista kertoo.

Esitutkinta jatkuu teknisellä tutkinnalla sekä todistajien ja epäiltyjen kuulemisilla. Teon motiivia selvitetään.

Keskusrikospoliisi Rikokset ja tutkinta Uutinen
Hämeen poliisilaitos
esitutkinta
henkirikokset
keskusrikospoliisi
rikosasiat