VIHTI
Rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta
Lohjalaismiehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumaantuneena Nummelassa Naaranpajuntiellä tiistaina keskellä päivää. Hänelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Päihtyneestä autoilijasta oli tullut poliisille ilmoitus aiemmin.
LOHJA
Varkaus
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä oli Voudinpuiston kioskiin murtauduttu ikkunan kautta. Kioskista oli anastettu alkoholituotteita ja savukkeita.
RAASEPORI
Varkaus
Viikonlopun aikana on tehty varkauksia kahden eri kerrostalon kellaritiloihin Tammisaaressa Koivuniemenkadulla. Kellaritiloista oli anastettu työkaluja, posliinia ja tekstiilejä.
HANKO
Varkaus
Viime yönä oli Hangossa sijaitsevaan ravintolaan murtauduttu ikkunaa rikkomalla. Ravintolasta oli anastettu alkoholia.