ESPOO, TIE 1
Poliisipartio oli suorittamassa liikenteenvalvontaa sunnuntaina 29.5.2016 Espoossa tiellä nro 1. Puolenyön jälkeen poliisipartio mittasi henkilöautolle nopeudeksi 163 km/t. Tekopaikalla on 100 km/t nopeusrajoitus. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
ESPOO, TAPIOLA
Lauantaina 28.5.2016 klo 15.25 Tapiolan Stockmannilla jäi vartioille kiinni kaksi ulkomaalaista naista joita on syytä epäillä varkaudesta. Naiset olivat varustautuneet anastukseen foliovuoratulla laukulla. Anastetun omaisuuden arvo ylitti 1000 euroa.
ESPOO, LAHNUS
Lauantaina 28.5.2016 klo 21.45 Vihdintiellä poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto jossa oli kiinnitettynä anastettu rekisterikilpi. Partion kytkettyä pysäytysvalon päälle lähti henkilöauto ajamaan kovaa kyytiä Vanhalle Lahnuksentielle. Partio seurasi pakenevaa ajoneuvoa välillä kadottaen sen näkyvistä. Asiaan liittyen poliisipartio otti lopulta kiinni kaksi henkilöä joita epäillään mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausainerikoksesta.
KARJAA
Lauantai-iltana 28.05 klo 23:00 aikoihin poliisipartio sai hätäkeskuksen kautta liikenneaiheisen tehtävän Askersintielle Mustioon, missä nuorukainen oli menettänyt moponsa hallintaa ja loukannut jalkaansa. Vuonna 1999 syntynyt poika puhalsi 0,51 mg/l poliisin alkometriin ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Ambulanssi kuljetti hänet Länsi-Uudenmaan sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa.
KARIS
Vid 23:00 tiden på lördag kväll, fick polispatrullen ett trafikuppdrag via Nödcentralen till Askervägen i Svartå, där en yngling mistat herraväldet över sin moped och skadat sitt ben. Den 1999 födde pojken blåste 0,51 mg/l i polisens alkometer och delgavs ett temporärt körförbud. På grund av sina skador, transporterade ambulansen honom till Västra-Nylands sjukhus, för vård.