Hyppää sisältöön

Lapin poliisilla liikennepainotteinen vuorokausi

Julkaisuajankohta 7.2.2026 12.58
Tyyppi:Uutinen

Poliisi takavarikoi rattijuopon auton Torniossa. Keminmaassa tapahtui kahden auton välinen peräänajo, jonka toinen osapuoli ei jäänyt paikalle selvittämään tapahtunutta.

Perjantaina aamupäivällä poliisipartio pysäytti Torniossa henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti osoitti positiivisen tuloksen amfetamiinille ja bentsodiatsepiinille. Mies on ajokiellossa. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Miehen käyttämä auto takavarikoitiin toistuvien liikennerikosten vuoksi.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän lauantaiyönä Keminmaahan, jonka mukaan Isohaaran liikennevaloissa oli tapahtunut kahden henkilöauton välinen peräänajo, jossa ei henkilövahinkoja. Tapahtumapaikalla selvisi, että ilmoittajan kuljettaman auton perään oli törmännyt toinen auto. Törmännyt auto oli poistunut kovaa vauhtia paikalta. Tapahtumapaikalta pois lähtevien jälkien perusteella perään ajaneen auton yksi renkaista oli mahdollisesti vaurioitunut. Poliisipartio havaitsi Perämerentiellä Jäämerentien rampin jälkeen tien oikealla puolella auton renkaan. Tiessä olleita jälkiä seuraamalla poliisipartio löysi Luukkaankankaan levähdyspaikalta entuudestaan tunteman miehen vaurioituneen auton kanssa. Mies oli vaihtamassa vararengasta autoon. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti osoitti positiivisen tuloksen amfetamiinille ja kannabikselle. Asiaa tutkitaan muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Perjantai-iltana Kemijärven keskustassa poliisipartio pysäytti pyörätiellä ajaneen auton, jossa ei ollut rekisterikilpiä. Kuljettajalle tehdyn tarkkuusalkometripuhalluksen tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Auton kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

Kemijärvi Keminmaa Lapin poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Tornio Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta