Hyppää sisältöön

Lapin Poliisin Tapaninpäivä

Julkaisuajankohta 26.12.2025 11.22
Tyyppi:Uutinen

Lapin poliisia työllistivät liikennepainotteiset tehtävät, häiriökäyttäytymiset sekä kotihälytystehtävät. Poliisi pyytää havaintoja palosta Rovaniemellä.

Torniossa nakkikopilla tunteet kuumenivat siinä määrin Tapaninpäivän aamuyön tunteina, että mies löi toista miestä nyrkillä päähän. Poliisin saapuessa paikalle oli tilanne jo rauhoittunut. Asian selvittelyssä kävi ilmi, että lyöjä oli määrätty aikaisemmin maahantulokieltoon, joten hänet otettiin kiinni pahoinpitelyyn sekä maahantulokiellon rikkomiseen.

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus poliisille Tapaninpäivän yönä Kemissä Perämerentiellä ohituksen jälkeen kaiteeseen törmänneestä henkilöautosta. Törmäyksen jälkeen kuljettaja oli jatkanut matkaansa ilmoittajan estelyistä huolimatta. Ilmoittaja seurasi henkilöautoa ja ilmoitti auton liikkeistä poliisille. Poliisi tavoitti kyseisen henkilöauton ja puhallutti kuljettajan. Puhallustulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Kuljettajalla ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Tämä oli hänelle kahdeksas kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisällä. Kuljettaja käytettiin verikokeissa ja hänet tuotiin kiinniotettuna Kemin poliisivankilaan. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Rovaniemellä poliisi sai ilmoituksen joulupäivän iltapäivällä, että Alakorkalossa sijaitseva laavu on palanut. Poliisin partio kävi tapahtumapaikalla ja totesi, että laavu oli tuhoutunut palossa täysin. Asiaa tutkitaan vahingontekona. Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset vihjetiedot ja havainnot Lapin poliisilaitoksen sähköpostiosoitteeseen vihjeet.lappi@poliisi.fi, puhelinvastaajan numeroon 0295 466 259 ääniviestinä tai numeroon 0504 155 803 WhatsApp-viestinä.

Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Kemijärvelle Joulupäivänä alkuillasta. Tehtävän mukaan mies riehuu kotonaan. Paikalle poliisin partio selvittämään asiaa. Paikan päällä poliisille selvisi, että mies oli uhannut vahingoittaa omaisuutta. Poliisi otti miehen kiinni ja toimitti Rovaniemen poliisivankilaan. Asiaa tutkitaan laittomana uhkauksena.

Kemi Kemijärvi Lapin poliisilaitos Rovaniemi Tornio Uutinen