Hyppää sisältöön

Lapinlahdella Alapitkällä tieliikenneonnettomuus

Julkaisuajankohta 1.7.2026 17.52
Tyyppi:Uutinen

Tapahtumapaikka sijaitsee Kuopiontien ja Opintien risteysalueen läheisyydessä. Osallisina oli henkilöauto ja pakettiauto.

Hätäkeskukseen soitettiin onnettomuudesta keskiviikkona 1.7.2026 kello 15.37. Henkilöauto ajoi Kuopiontietä pohjoisen suuntaan ja pakettiauto ajoi Kuopiontietä etelän suuntaan. Henkilöauton epäillään ajautuneen osittain vastaantulevien kaistan puolelle, jolloin autot törmäsivät toisiinsa. Autojen törmäys tapahtui osittain keulaan ja kylkeen. Onnettomuuspaikalla on 80km/h nopeusrajoitus.

Henkilöautossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Pakettiautossa ei ollut muita kyydissä kuljettajan lisäksi. Kaikki kolme henkilöä sai eri asteisia vammoja. Onnettomuuspaikalla Kuopiontie oli suljettu mutta tapahtumapaikan vieressä oli kiertotie, jonne poliisi ohjasi liikenteen. Kuopiontie avautui kokonaan muulle liikenteelle kello 17.35.

Henkilöauton kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi jatkaa asian esitutkintaa.

Itä-Suomen poliisilaitos Lapinlahti Liikenne Pohjois-Savo Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta