Lapseen kohdistuva kuritusväkivalta

Vanhemmille, opettajille ja monille ammattiryhmille herää usein kysymyksiä siitä, mitä lapselle saa kasvatusmielessä tehdä ja mitä ei. Välillä kuulee, että lasten kanssa työskentelevät kokevat, että eivät uskalla koskea lapseen enää lainkaan. He pelkäävät, että kosketus tulkitaan pahoinpitelyksi. Poliisilta kysytään, että miten erottaa rajaamistilanne pahoinpitelystä? Käsittelen kirjoituksessani kuritusväkivaltaa, tilastotietoja ja poliisin suorittamaa esitutkintaa lapsiin kohdistuvien rikosten osalta.

Onko kuritusväkivalta opittu malli tai jopa peritty kasvatusmenetelmä, jota ei välttämättä mielletä vääräksi? Tutkimukset osoittavat, että lapsuuden kokemukset väkivallasta ovat selkeästi yhteydessä kasvatuskäytäntöihin ja hyväksyviin asenteisiin. Vaikka kuritusväkivaltaa on käytetty ns. ”kasvatusmenetelmänä”, on Suomessa tapahtunut suuri murros vuosituhannen vaihduttua. Suomalaisten asenteet ovat muuttuneet merkittävästi ja lasten oikeudet on tunnustettu. (Lasten suojelun keskusliitto 2017.)

Lain mukaan lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lasten ruumiillinen kuritus on kriminalisoitu Suomessa 1.1.1984. Oikeus väkivallattomaan ja rakastavaan kasvuympäristöön on yksi keskeisimmistä lähtökohdista lasten elämässä. Siitä kaikkien lasten tulisi poikkeuksetta saada nauttia. Rakkauden lisäksi lapsi tarvitsee johdonmukaisia ja selkeitä rajoja. Lasta tulee ohjata kannustaen ja keskustellen. Väkivallan kiellosta huolimatta lapsia on kasvatustarkoituksessa satutettu ja satutetaan edelleen niin fyysisesti kuin henkisestikin. (Lasten suojelun keskusliitto 2017.)

Kuritusväkivalta on lasten kaltoinkohtelun muoto, jolla aikuinen pyrkii fyysistä tai henkistä väkivaltaa käyttäen aiheuttamaan lapselle kipua tai epämukavan olon rangaistakseen tai säädelläkseen lapsen käyttäytymistä. Se voi olla esimerkiksi lapsen läimäytystä tai pilkkaamista tai tahallista huomiotta jättämistä. Lasten kaltoinkohtelulla tarkoitetaan kaikkea lapseen kohdistuvaa ruumiillista, henkistä ja seksuaalista väkivaltaa sekä lapsen tarpeiden laiminlyöntiä. (Lasten suojelun keskusliitto 2017.) Kuritusväkivaltaa ei ole lapsen rajoittaminen tai estäminen tarkoituksenmukaista voimaa käyttäen silloin, kun ei pyritä aiheuttamaan kipua, esimerkiksi lapsen itsensä suojeleminen tarttumalla kiinni lapsen juostessa autotielle. Rajaaminen onkin hyvä erottaa väkivallasta. Erottamisen apuna voidaan käyttää arviointia motiivista ja tahallisuudesta, joita arvioidaan aina muidenkin rikosten kohdalla.

Kuritusväkivalta erottuu lapsen laiminlyönnistä, jossa vanhempi ei esimerkiksi mielenterveysongelmien vuoksi vastaa lapsen emotionaalisiin tarpeisiin tai anna tälle riittävästi ravintoa, ilman että vanhempi tavoittelee tällä lapsen käyttäytymisen säätelyä (Lasten suojelun keskusliitto 2017). Laiminlyöntiä voidaan kuitenkin tutkia myös pahoinpitelynä. Esimerkiksi vanhempi voi syyllistyä pahoinpitelyyn, jos hän ei huolehdi, että lapsen hampaat on pesty ja hoidettu. Se on erittäin vahingollista ja aiheuttaa suuren kivun lisäksi myös tulehdustilan. Laiminlyöntiä on myös liian vähäisen ravinnon antaminen, jonka seurauksena lapsen kasvu hidastuu. Nämä esimerkkitapaukset voivat aiheuttaa paljon suuremmat seuraukset lapsen loppuelämälle kuin läimäytys, joka on kuritusväkivallan perinteisempi muoto.

Lapset altistuvat väkivallalle esimerkiksi näkemällä tai kuulemalla väkivaltatilanteita, kokemalla siitä aiheutuvia tunteita, nähden niiden seurauksia ja jälkiä. Lapsi voi joutua kohtaamaan väkivaltaa erilaisissa tilanteissa esimerkiksi ruumiillisena kuritusväkivaltana, koulukiusaamisena, seksuaalisena häirintänä ja muuna väkivaltana. Tilastokeskuksen (2017) mukaan, joka neljäs perheen väkivaltauhreista on lapsi.

Vaikka asenteet Suomessa ovat muuttuneet lasten oikeuksia kunnioittavaan suuntaan, silti lähes kolmasosa suomalaisista mieltää tukistamisen ja luunapin antamista hyväksyttävänä kasvatuskeinona. Suomalaisista 95 % tietävät, että lasten ruumiillinen kurittaminen on kiellettyä. Lasten suojelun keskusliiton (2017) tekemän selvityksen mukaan piiskaaminen on loppunut lähes kokonaan, mutta 24 % vastaajista tukistaa lastaan edelleen.

Poliisille tulee tutkintaan todennäköisesti vain osa kuritusväkivaltatapauksista. Pääosin ne tulevat poliisin tietoon muiden viranomaisten kautta. Nykyään lasten kanssa työskentelevillä ammattilaisilla on velvollisuus ilmoittaa sekä lastensuojeluviranomaiselle että poliisille, mikäli epäilevät lapsen joutuneen pahoinpitelyn uhriksi. Seksuaalirikosepäilyn osalta velvoite on ollut voimassa jo pitkään.

Poliisin suorittama esitutkinta edellyttää tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa, sillä samanaikaisesti on lähes poikkeuksetta menossa myös lastensuojelullinen prosessi. Lopputuloksen kannalta on erittäin tärkeää, että eri viranomaiset toimivat sovitun aikataulun mukaisesti, jotta esitutkinta ei vaarannu ja tapahtumasta saadaan hankittua mahdollisimman luotettavaa tietoa. Sosiaaliviranomaisten lisäksi poliisi tekee yhteistyötä terveydenhuollon viranomaisten kanssa. Lapsiin kohdistuvien rikosten osalta lasta haastattelevat pääasiassa siihen erikoiskoulutuksen saaneet poliisit tai poliisin virka-avun perusteella yliopistollisten sairaaloiden lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian psykologit. Poliisi myös tilaa lääkäreiltä esimerkiksi lääkärinlausuntoja.

Esitutkinnan alkuvaiheessa poliisi tekee hakemuksen käräjäoikeudelle edunvalvojan määräämiseksi rikosprosessia varten. Mikäli rikosepäily on perheen sisäinen, ei lapsen vanhemmat voi toimia objektiivisesti lapsen edunvalvojana. Rikosprosessiin määrätyn edunvalvojan tehtävä on huolehtia lapselle kuuluvien oikeuksien toteutuminen ja hän käyttää puhevaltaa lapsen puolesta.

Huoltoriidat ovat valitettavan yleisiä ja näkyvät myös poliisille tehtyjen ilmoitusten määrässä. Yleistä on, että toinen vanhemmista tekee toista vastaan rikosilmoituksen väittäen, että tämä on kohdellut lasta jollakin tapaa väärin. Jokainen asia on otettava vakavasti ja selvitettävä, onko syytä epäillä rikosta tapahtuneen. Pahimmillaan toinen vanhempi ei saa nähdä lastaan, vaikka ei olisi tehnyt mitään väärää. Olisi tärkeää, että vanhemmat ymmärtäisivät, että kaiken riidan keskellä eniten kärsivä osapuoli on lapsi.

Rikosprosessissa on tärkeää muistaa lapsen etu. Rikosprosessi voi olla pitkä ja raskas vaihe perheelle. Joskus asia on aiheuttanut jopa lapsen huostaanoton. Tutkinnanjohtajan on pohdittava onko asiaa tarkoituksenmukaista viedä käräjäoikeuteen vai onko asian hoitamisessa muita vaihtoehtoja. Tätä pohdintaa tehdään myös yhdessä syyttäjän kanssa. Tärkeintä on, että perhe saa tarvittaessa apua ja lapselle voidaan luoda turvallinen kasvuympäristö.

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta siteeraten esimerkiksi suun peseminen saippualla on väkivaltaa, ja kaikenlainen kuritusväkivalta on laissa kielletty. "Toisaalta tekoa voidaan pitää anteeksiannettavana. Teon anteeksiannettavuus on yksi laissa mainittu peruste lopettaa rikosprosessi." Anteeksiannettavuus on kuitenkin erotettava hyväksyttävyydestä. Kuritusväkivalta ei ole koskaan hyväksyttävää.