Lasten seksuaalisen hyväksikäytön torjunta verkossa vaatii ajanmukaiset työkalut

Viime viikolla Pirkanmaan käräjäoikeus antoi tuomion poikkeuksellisen laajassa, lapsiin kohdistuneessa rikoskokonaisuudessa. 120 uhria joutui pääasiassa sosiaalisen median kautta alkaneissa teoissa muun muassa uhkailun ja kiristämisen kohteeksi, kun heiltä vaadittiin alastonkuvia ja seksuaalisia tekoja. Joidenkin uhrien kohdalla teot jatkuivat fyysisessä maailmassa törkeinä seksuaalirikoksina.

Ei ole mikään uutinen, että elämä on verkossa. Ja siellä missä on ihmisiä, siellä on myös rikollisuutta. Edellä mainitussa tapauksessa kyse on hyvin vakavasta ja pitkäkestoiset jäljet jättävästä rikollisuudesta, jolle kuitenkin on ominaista se, että suurin osa uhreista joutuu kärsimään rikoksen seuraukset ilman apua ja tukea, sillä teot eivät pääsääntöisesti tule viranomaisten – tai ylipäänsä aikuisten -tietoon. Erinomaiset viestinnän salausjärjestelmät takaavat sen, että kiinnijäämisen riski on pieni ja poliisi on nähnyt, kuinka aikuinen hyväksikäyttäjä saa lapsen pelkäämään seurauksia, mikäli uhri itse kertoo tapahtuneesta.

EU-komissio on antanut asetusehdotuksen lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan torjumisesta. Ehdotus pitää sisällään esityksen siitä, että jos palveluntarjoaja havaitsisi verkkoalustallaan tai viestintäsovelluksessaan levitettävän merkittävä määrä lapsiin kohdistuvaa hyväksikäyttömateriaalia tai sitä käytettäisiin seksuaalisiin tekoihin houkutteluun, pitäisi palvelua ylläpitävän yrityksen ryhtyä toimenpiteisiin, jolla tällaista sisältöä voitaisiin torjua.

Keskeistä on se, että internetin viestintäpalveluita tarjoavien yritysten olisi rakennettava järjestelmänsä siten, että yritykset voivat löytää esimerkiksi viestiliikenteestä sellaisen sisällön, jossa rikollinen houkuttelee lapsia seksuaalisiin tekoihin, tai jakaa lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan aineistoa. Asetus ei siis toisi viranomaiselle pääsyä viestiliikenteeseen, vaan palveluja tarjoavat yritykset toimittaisivat tiedon rikollisesta toiminnasta viranomaiselle. 

Kyse ei olisi massavalvonnasta

Asetusehdotus on herättänyt voimakkaita reaktioita sen suhteen, että viranomaisilla ei saisi olla mitään pääsyä salattuun viestintään missään tilanteessa. Suomessa lainsäätäjä on kuitenkin jo tällaisen mahdollisuuden antanut silloin, kun poliisi tutkii vakavia rikoksia ja tuomioistuin yksittäisessä tapauksessa antaa luvan telekuunteluun. On erikoista, jos mahdollisuuden ulkopuolelle rajattaisiin jotkin viestintämenetelmät.

Asetuksen tehoa on kritisoitu siitä, että rikolliset vain siirtyisivät käyttämään sääntelyn ulkopuolelle jäävistä maista ylläpidettyjä palveluita, joihin viranomaisilla ei ole pääsyä. Lapset ja nuoret pysyvät kuitenkin heidän itsensä suosimissa palveluissa, jolloin seksuaalisiin tekoihin houkuttelu ei olisi mahdollista. 

Asetuksessa ehdotettua menettelyä on syytetty myös massavalvonnaksi. Sitä se ei ole, koska kaikilla yrityksillä ei olisi velvollisuutta seurata kaikkea viestintää ja joidenkin tapausten kohdalla tuomioistuin päättäisi toimista. Viranomaiset eivät siis voisi saada tietoa viestinnästä. Osa sähköpostipalveluita tuottavista yrityksistä saattaa jo nyt käyttää viestintääsi profiloimaan sinua, jotta saisit kohdennettuja mainoksia. Asetuksen voimin palveluntarjoaja sen sijaan poimisikin samasta tietomassasta rikollisten viestejä, kun he houkuttelevat lapsia seksuaalisiin tekoihin tai välittävät lasten seksuaalisen hyväksikäyttöön liittyvää aineistoa.

Kohti turvallisempaa tietoliikenneympäristöä

Kaikessa toiminnassa on aina punnittava tarkoituksenmukaisuutta ja toimien oikeasuhteisuutta. Tarkoitus ei saa pyhittää keinoja ja perusoikeuksien välillä on tehtävä punnintaa. Kun kuitenkin on kyse rikollisuuden lajista, joka koskettaa valtavaa joukkoa lapsia, on perusoikeuspunninta helppo: oikeus seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen ja fyysiseen koskemattomuuteen lienee listalla varsin korkealla, jos sitä vertaa rikoksiin syyllistyvän henkilön yksityiselämän suojaan, johon jo nykyisen lainsäädännön aikana on mahdollista tehdä lukuisia poikkeuksia.  

Kun autot yleistyivät Suomessa, ei turvavöistä tai nopeusrajoituksista juuri murehdittu. Pian huomattiin kuitenkin, että uudella tekniikalla oli kääntöpuolensa – ihmisiä alkoi kuolla ja loukkaantua. Nykyisin yksinomaan tieliikennelaki ja tieliikenteeseen liittyvät asetukset käsittävät sadoittain pykäliä, kun ihmisten turvallisuudesta tahdotaan huolehtia. Tietoverkkopohjainen maailma on nyt tämän saman havainnon edessä: heikommat ja suojattomimmat ovat todellisessa vaarassa, kun verkon saalistajat ovat liikkeellä. Aivan kuten tieliikenteeseen on luotu erityisen velvoittavaa suojelua lasten, vanhusten ja vammaisten turvaksi, tietoliikenteen osalta näiden ryhmien suojaamiseksi tarvitaan keinoja, jotta turvallisuutta voidaan pitää yllä. Huolettoman kaahailun aika verkossa on saatava päätökseen. 

Kimmo Ulkuniemi
poliisitarkastaja
Poliisihallitus
Twitter: @KimmoUlkuniemi