Hämeen poliisin vuorokausi oli tehtävämäärältään kohtuullinen. Tehtäviä Päijät-Hämeessä 82 kpl ja Kanta-Hämeessä 74 kpl.
Liikenteestä johtuneet tehtävät työllistivät poliisia. Moottoritiellä tiistaina aamulla tapahtuneet rekan suistuminen Lahdessa ja henkilöauton suistuminen Orimattilassa olivat merkittävimmät tapahtumat.
Janakkala
Partio pysäytti tiistaina VT3:lla Linnatuulen pihaan henkilöauton, jonka parikymppiselle mieskuljettajalle suoritettu huumetesti näytti positiivista tulosta kannabiksen osalta. Lisäksi kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Tänäänkin keli vaikeuttaa tieliikennettä, joten tarkkana liikenteessä.