Liikenneaiheisia tehtäviä Hämeessä

Julkaisuajankohta 19.5.2023 8.50
Uutinen

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille varsin työntäyteinen. Tehtäviä vuorokaudelle kertyi kaikkiaan 242 kappaletta. Poliisia työllistivät mm. useat rattijuopot ja kahden kateissa olleen henkilön etsinnät. Kateissa olleet löytyivät hyvävointisina. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kolme henkilöä.

LAHTI
Torstaina kello 13.55 aikaan liikennevalvontaa UVT 12:lla Liipolan tunnelin kohdilla suorittanut poliisipartio mittasi lännen suuntaan menevälle henkilöautolle nopeudeksi 111 km/h, rajoituksen ollessa 80km/h.  Kyseiselle henkilöautolle näytettiin pysäytysmerkkiä sekä pysäytysvaloa , mutta kuljettaja jätti noudattamatta pysäytysmerkit. Henkilöauto pyrki karistamaan perään lähteneet poliisipartiot ajamalla mm. Hennalan rampista ylös kääntyen vastoin punaista valoa Helsingintielle Lahden suuntaan. Kyseinen auto tuli Lahden suunnasta tullutta poliisiautoa vastaan huomattavalla nopeudella. Tällöinkään kuljettaja ei noudattanut poliisin näyttämiä pysäytysmerkkejä. Poliisi tavoitti kyseisen auton Kyläkunnan ja Laakerikadun risteyksessä mihinkä auto pysähtyi. Parikymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Kello 20.06 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton peräänajosta VT4:llä pohjoisiin menevillä kaistoilla VT12:sta liittymän kohdilla. Kyseissä kohdassa oli liikenne pysäytetty räjähdystyön johdosta. Perään ajaneen henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Perjantain puolella kello 02.50 aikaan poliisipartio pysäytti Sibeliuksenkadulla epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
JANAKKALA
Torstai-iltana kello 22.20 aikaan liikennevalvontaa VT3:lla suorittanut poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut nelikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumukseen ylittävän lukeman. Tarkkuusalkometrin tulos jäi alle rangaistavuuden, mutta miehelle kirjoitettiin sakko ylinopeuden vuoksi. Miehen kuljettamalle autolle mitattiin nopeudeksi 155 km/h, rajoituksen ollessa 120 km/h.
HÄMEENLINNA
Torstaina puolen päivän aikaan liikennevalvontaa Lammilla Padasjoentiellä suorittanut poliisipartio pysäytti Lieson risteyksessä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin neljäkymppinen nainen puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Nainen käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.


 

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Liikenne Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta