Hyppää sisältöön

Liikenneaiheisia tehtäviä Lapissa

Julkaisuajankohta 16.11.2025 14.41
Tyyppi:Uutinen

Päihteet ja ajo-oikeudetta ajamiset työllistivät Lapin poliisia viikonloppuna.

Lauantai aamuna Rovaniemellä Kuusamontiellä henkilöauto suistui tieltä ulos. Henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

Partio pysäytti Kemissä lauantai-iltapäivällä henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä partio totesi toisenkin kuljettajan ajavan henkilöautolla ilman korttia. Molempia asioita tutkitaan kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. Lisäksi partio puuttui Kemissä vaaralliseen ajotapaan ja kirjasi sakon sekä ajokiellon kuljettajalle, joka ajoi tahallaan sivuluisussa yleisellä tiellä.

Puolen yön aikaan Kemijärvellä Luusuantiellä poliisipartio pysäytti henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen.

Lapin poliisilaitos Lappi Liikenne Uutinen