- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Liikennejuopumuksia Harjavallassa, Kokemäellä ja Huittisissa
Viikonloppuna poliisi pysäytti useita liikennejuopumuksiin epäiltyjä kuljettajia Harjavallan, Kokemäen sekä Huittisten alueella.
Lounais-Suomen poliisin partio sai lauantai aamuyöstä hätäkeskukselta tehtävän liikennejuopumukseen epäillystä kuljettajasta. Poliisi tavoitti epäillyn ajoneuvon Harjavallasta Asema-aukiolta. Reilu parikymppiselle mieskuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi noin 0.6 promillen tuloksen. Kuljettajalle suoritettu tarkkuusalkometrikoe antoi saman tuloksen.
Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lounais-Suomen poliisin partio sai lauantai-iltana hätäkeskukselta tehtävän pakettiautosta, jonka ajo oli ollut epävarman oloista VT2:lla. Partio tavoitti kyseisen ajoneuvon Kokemäeltä Sonnilantieltä ja ajoneuvon kuusikymppiselle mieskuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi noin 0.8 promillen tuloksen. Kuljettajalle suoritettu tarkkuusalkometrikoe antoi noin 1.1 promillen tuloksen.
Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Perjantai-iltana Lounais-Suomen poliisin partio suoritti liikennevalvontaa Huittisissa VT12:lla. Partio pysäytti Sastamalan suuntaan ajaneen henkilöauton, jonka reilu kolmekymppiselle naiskuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi noin 0.7 promillen tuloksen. Kuljettajalle suoritettu tarkkuusalkometrikoe antoi yhden promillen tuloksen.
Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
socialShareGray