Hyppää sisältöön

Liikennejuopumus Huittisissa

Julkaisuajankohta 5.10.2025 16.10
Tyyppi:Uutinen

Lauantai-iltana Huittisissa tapahtui ulosajo, jossa traktorin perässä ollut lietevaunu kaatui ojaan. Lounais-Suomen poliisilaitos tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Hätäkeskus sai lauantai-iltana ilmoituksen, että traktorin perässä ollut lietevaunu oli ajautunut ja kaatunut ojaan Huittisissa Harjuntaustantiellä. Paikalle saapunut Lounais-Suomen poliisilaitoksen partio totesi, että traktori oli poikittain Harjuntaustantiellä ja perässä ollut lietevaunu oli kaatuneena ojan pohjalla. Traktorin kuljettaja puhalsi alkometriin n. 2,6 promillen tuloksen. Ulosajon ja hätäkeskusilmoituksen välissä olleen reilun tunnin aikavälin johdosta poliisi tulee esitutkinnassa selvittämään ulosajohetken todellisen promillemäärän.

Reilu parikymppistä mieskuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kuljettajan oltua ajokiellossa, myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Henkilövahinkoja ei ulosajosta aiheutunut.

Huittinen Liikenne Lounais-Suomen poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Satakunta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta