- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Liikennejuopumustehtäviä Etelä-Savossa
Sunnuntaina Mikkelissä ja Savonlinnassa päihtyneitä kuljettajia
Sunnuntaina iltapäivällä Savonlinnantietä Savonlinnan keskustan suuntaan ajaneen henkilöauton kuljettaja kiinnitti poliisipartion huomion epävarmalla ajotavallaan. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat, jonka jälkeen suoritettu tarkkuusalkometrikoe antoi lukeman 1,02 mg/l. Naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Mikkelissä VT 5:llä myöhään sunnuntai-iltana ulkopaikkakuntalaisen miehen epäillään kuljettaneen pakettiautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Miehen ajo päättyi keskikaiteeseen törmäykseen pohjoiseen menevien kaistojen puolella noin puolen kilometrin päässä Koskentaipaleentiestä. Poliisi epäilee miehen syyllistyneen rattijuopumuksen lisäksi huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Mikkelissä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä poliisiin tekemän liikennevalvonnan ansiosta jäi kiinni naishenkilö, jonka epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Savilahdenkadulla poliisipartion pysäyttämälle kuljettajalle tehty huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen useiden eri huumausaineiden osalta. Naisella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, joten hänen epäillään syyllistyneen myös kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
socialShareGray
