Liikennejuopumustilastot 2019: Huumeiden määrä liikennejuopumustutkimuksissa kasvaa edelleen

Julkaisuajankohta 15.4.2020 8.59
Uutinen

Keskusrikospoliisi on julkaissut tilastot vuonna 2019 Rikostekniseen laboratorioon toimitetuista verinäytteistä tehdyistä alkoholi-, huumausaine- ja lääkeainetutkimuksista. Kokonaiskuvan muodostamiseksi osaan kuvaajista on sisällytetty myös tietoja poliisin tarkkuusalkometreillä tehdyistä alkoholin hengitysilmamittauksista. Tarkkuusalkometrimittaukset ovat yhtä luotettavia kuin tutkimukset verestä. Huumaus- ja lääkeaineita tutkitaan vain verestä.

Vuonna 2019 poliisissa tehtiin tarkkuusalkometritutkimukset mukaan lukien noin 20 500 liikennejuopumustutkimusta, mikä on noin 500 tutkimusta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Verinäytteistä tehtävien tutkimusten määrät olivat kasvussa, koska huumaus- ja lääkeainetutkimuspyyntöjä tehtiin edellisvuotta enemmän. Hengitysilmasta tehtyjä tarkkuusalkometrimittauksia tehtiin viime vuonna noin 6 500, kun edellisenä vuonna niitä tehtiin noin 7 500.

Tarkastelujaksolla 2010–2019 alkoholitutkimusten määrä on ollut laskussa, kun taas huumaus- ja lääkeainetutkimusten määrä on kasvanut. Alkoholitutkimusten yhteismäärä vuonna 2019 (noin 13 200) on kuitenkin edelleen selkeästi suurempi kuin huumaus- ja lääkeainetutkimusten (noin 9 200).

Verinäytteistä tehdyt liikennejuopumustutkimukset vuonna 2019

Vuonna 2019 tutkittiin kaikkiaan 14 033 verinäytettä (2018: 13 457). Verenalkoholi tutkittiin 6 662 näytteestä (2018: 6 598). Huumaus- ja lääkeaineet tutkittiin 9 236 näytteestä (2018: 8 708). Osasta näytteistä tutkittiin sekä alkoholi että huumaus- ja lääkeaineet. Alkoholin sekä huumaus- tai lääkeaineen sekakäyttöä todettiin 1 865 näytteestä (2018: 1 849)

Verenalkoholitutkimuksista 86 %:ssa tulos ylitti rangaistavuuden rajan (0,5 ‰). Huumaus- ja lääkeainetutkimusten osalta 93 %:ssa näytteistä todettiin vähintään yksi huumaus- tai lääkeaine.

Tyypillistä on, että positiiviseksi todetusta verinäytteestä todetaan useita eri aineita. Erilaisia huumaus- ja lääkeaineita löydettiin tutkituista verinäytteistä näytteiden määrään verrattuna noin kolminkertainen määrä, yhteensä 27 997.

Yleisimmät verinäytteissä todetut huumausaineet kuuluivat edelleen amfetamiinien ryhmään. Amfetamiinilöydöksiä oli 5 640 näytteessä (2018: 5 107) ja metamfetamiinilöydöksiä 798 näytteessä (2018: 1 027). Seuraavaksi yleisin löydös oli kannabis, jota oli 1 806 näytteessä (2018: 1 784).

Yleisimmin todetut lääkeaineet kuuluivat bentsodiatsepiinien ryhmään. Niitä todettiin yhteensä 13 384 näytteestä (2018: 12 645).

– Lääkeainetapausten osalta on huomioitava, että kaikki positiivisiksi todetut tapaukset eivät ole liikennejuopumuksia, sillä lääkettä on voitu nauttia lääkärin määräämänä ja hoito-ohjeiden mukaisesti. Tilastoihin sisältyvät myös eräät varsinaisen vaikuttavan aineen aineenvaihduntatuotteet. Aiempien vuosien tilastoista poiketen, vuoden 2019 tilastoista on kuitenkin poistettu kannabiksen ja kokaiinin aineenvaihduntatuotteet (karboksitetrahydrokannabinoli ja bentsoyyliekgoniini), koska kyseiset yhdisteet eivät ole biologisesti aktiivisia eli eivät vaikuta toimintakykyyn, kertoo rikosinsinööri Petri Varjos Keskusrikospoliisin Rikosteknisestä laboratoriosta.

Tilastot:

Vuoden 2019 tarkemmat tilastot voi tilata sähköpostitse osoitteesta viestinta.krp@poliisi.fi. Tarkkuusalkometreihin liittyvät tilastot on saatu Polstatista. Tilastoihin eivät sisälly liikennevalvonnan seulontapuhallukset.

Tiedotetta muokattu 17.5.2022: poistettu toimimattomat linkit tilastoihin ja lisätty maininta, että tilastot voi pyytää sähköpostitse.

Keskusrikospoliisi Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen