Hyppää sisältöön

Liikenneonnettomuudet työllistivät Oulun poliisia lauantaina

Julkaisuajankohta 28.12.2025 3.59
Tyyppi:Uutinen

Oulun poliisilla oli runsaasti liikenteeseen liittyviä tehtäviä lauantaina ja sunnuntain vastaisena yönä.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin yhteensä kahdestakymmenestäkolmesta liikenneonnettomuudesta poliisilaitoksen alueella.

Kolareista 12 oli yksittäisonnettomuuksia joissa oli osallisena yksi ajoneuvo. Onnettomuudet tapahtuivat Koillismaan, Kainuun, Jokilaaksojen sekä Oulun alueella.  Siikajoella linja-auto oli ajautunut ojan penkkaan klo 19.00 aikaan. Autossa oli kyydissä 37 henkilöä mutta kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Myöskään muissa kolareissa ei aiheutunut vakavia loukkaantumisia. 

Peltikolareita sattui yhteensä neljä, kolme Kuusamossa ja yksi Kempeleessä. Kuusamossa klo 12.30 aikaan törmäsivät henkilöauto ja moottorikelkka joka veti perässään rekeä. Tästäkin onnettomuudesta selvittiin ilman henkilövahinkoja. 

Myrskyssä kaatuneisiin puihin törmättiin Kalajoella, Haapavedellä sekä Raahessa. Näistä kolareista selvittiin peltivaurioin.

Kaikissa näissä kolareissa poliisi epäilee liikenneturvallisuuden vaarantamista. 

Lisäksi poliisilaitoksen alueella sattui kaksi parkkipaikkakolaria sekä kaksi eläinonnettomuutta. 

Lisäksi Oulussa jäi kiinni kaksi kuljettajaa joita epäillään rattijuopumuksesta.

Koko poliisilaitoksen alueella oli lauantai-iltana huono ajokeli. 

Haapavesi Kainuu Kajaani Kalajoki Kempele Kuusamo Liikenne Muhos Oulu Oulun poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Raahe Rikokset ja tutkinta Siikajoki Suomussalmi Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta