- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Liikenneonnettomuuspaikan raivaus haittaa liikennettä Vesannolla torstai-iltana
Linja-auto ajautui torstaiaamuna kello 8.40 ojaan. Linja-autossa oli kuljettaja ja kaksi matkustajaa. Ensihoitoyksikkö vei kuljettajan tarkastettavaksi sairaalaan. Matkustajat eivät loukkaantuneet. Linja-auto tullaan nostamaan ojasta torstai-iltana kello 22-23 aikaan.
Hätäkeskukseen ilmoitettiin torstaiaamuna tiellä 551 (Sininentie) tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa linja-auto oli ajautunut ulos tieltä tien oikealle puolelle. Linja-auto oli ojassa hieman kyljellään ja sisällä olleet henkilöt eivät päässeet heti ulos autosta. Onnettomuuspaikka sijaitsee Vesannolta noin viisi kilometriä Kuopion suuntaan. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Hinausliike nostaa linja-auton ojasta torstai-iltana. Onnettomuuspaikan raivaaminen tulee estämään muun liikenteen onnettomuuspaikan kohdalla tiellä 551 arviolta 30-60 minuuttia.
Liikennetiedotteita voi seurata Fintrafficin sivulta Liikennetilanne.