Liikennerikoksia ja kadonnut vanhus Rovaniemellä

Julkaisuajankohta 16.5.2021 15.49
Uutinen

Rovaniemen poliisia työllistivät perjantain ja lauantain välisenä yönä useat erityyppiset liikennetehtävät. Myös mopojen ja moottoripyörien osuus poliisitehtävillä on näin kesän kynnyksellä kasvanut. Lisäksi perjantaina poliisikoira löysi maastosta kadonneen vanhuksen.

Poliisikoira löysi kadonneen vanhuksen metsästä

Poliisille tuli hätäkeskuksen kautta perjantaina tehtävä jossa vanhus oli poistunut iltapäivällä asunnostaan Muurolassa eikä hänestä ollut sen jälkeen havaintoja. Tehtävälle osallistui useita eri yksikköjä ja alkuillasta poliisikoira ohjaajineen löysi vanhuksen metsästä muutamien kilometrien päästä asunnostaan. Vanhus oli löydettäessä väsynyt mutta olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. 

Moottoripyöräilijä kaatui Korkalovaarassa

Lauantai yönä klo 01 aikaan poliisi sai tehtävän jonka mukaan kaksi nuorta oli kaatunut moottoripyörällä Korkalovaarassa. Poliisille selvisi paikalla että moottoripyörän kuljettaja oli menettänyt pyörän hallinnan, pyörä oli kaatunut ja kuljettajat ja kyydissä ollut henkilö olivat liukuneet muutaman metrin matkan katua pitkin. Kuljettaja ja matkustaja lähtivät ambulanssilla sairaalaan tarkistettavaksi. Päihteillä ei ollut osuutta onnettomuuteen. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 

Anastettu moottoripyörä 93-AJU

Lauantai yönä klo 02 jälkeen anastettiin Someronharjulta sininen Yamaha merkkinen, enduro-tyyppinen moottoripyörä 93-AJU. Havainnot pyörästä voi ilmoittaa virka-aikana rikospoliisin numeroon 0295466250 ja virka-ajan ulkopuolella hätäkeskukseen 112.

Autoilija ajoi reilua ylinopeutta

Lauantai yönä, puolen yön jälkeen, poliisipartio havaitsi kaupunkialueella, valtatie 4:lla autoilijan joka kuljetti autoaan reilua ylinopeutta. Poliisi mittasi tutkalla autoilijalle nopeudeksi 165 km / h. Poliisi tavoitti autoilijan ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asian tutkinta jatkuu törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 


  


 

Lapin poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Rovaniemi Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta