- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Liikennerikoksia Oulun ja Kainuun seudulla
Poliisi tavoitti päihtyneet kuljettajat liikenteestä Sotkamossa ja Muhoksella. Oulussa kuljettaja ajoi päin punaista liikennevaloa vieressä olleesta tunnuksellisesta poliisiautosta piittaamatta.
Muhoksella lauantaina 7.2. illalla liikenteen valvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti Leppiniementiellä henkilöauton tarkistusta varten.
Kuljettajan epäillään tapahtumapaikalla tehtyjen tutkimusten perusteella ajaneen autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Häntä epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena ja huumausaineen käyttörikoksesta.
-------
Oulussa poliisipartio suoritti taajamavalvontaa samana iltana Oulun keskustan alueella.
Partio oli pysähtyneenä punaisiin liikennevaloihin Saaristonkadun ja Kirkkokadun risteyksessä. Yhtäkkiä viereiseltä samaan suuntaan menevältä ajokaistalta kuului voimakas jarrutusääni, ja samalla hetkellä poliisiauton ohitti henkilöauto, jonka kuljettaja sai auton pysäytettyä vasta keskelle risteystä. Pysähdyttyään kuljettaja jatkoi hiljaisella vauhdilla risteyksen yli, vaikka hänen ajosuuntaansa paloi edelleen punainen liikennevalo. Kuljettajan onneksi hän ei törmännyt muihin tiellä liikkujiin.
Auto kuljettajineen pysäytettiin Saaristonkadulle asian selvittämistä varten.
Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
-------
Sotkamon Vuokatissa poliisipartio suoritti myös taajama-alueen valvontaa myöhemmin samana yönä.
Partio havaitsi Varsitiellä henkilöauton, jonka kuljettaja oli lähdössä liikkeelle pysäköintialueelta. Poliisipartion havaitessaan kuljettaja kuitenkin peruutti auton takaisin pysäköintiruutuun.
Partion mennessä paikalle kävi nopeasti ilmi, että kuljettaja on päihtynyt. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hän oli lisäksi menettänyt ajo-oikeutensa jo aiemmin.
Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
socialShareGray