Hyppää sisältöön

Liikennerikoksia Oulussa

Julkaisuajankohta 13.8.2016 7.32
Tyyppi:Uutinen

Reilu kolmikymppinen oululaismies kuljetti henkilöautoa ilman vaadittavaa ajo-oikeutta Oulussa keskustan alueella iltayhdeksän aikaan perjantaina. Tällä kertaa hän jäi kiinni kahdeksannen kerran vuoden sisällä kortitta autoilusta.

Kaksikymppinen oululaismies autoili seitsemännen kerran vuoden sisällä ilman ajo-oikeutta Oulussa Ruskon kaupunginosassa hieman ennen puolta yötä perjantaina.

18-vuotias iiläismies kuljetti henkilöautoa 170 km/h Pohjantiellä 100 km/h nopeusrajoitusalueella noin klo kolmen aikaan lauantai-aamuna. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Reilu kaksikymppinen muhoslaismies autoili ilman ajo-oikeutta Oulussa Kynsilehdon kaupunginosassa. Tämä oli seitsemäs kerta, kun hän jäi vuoden sisällä kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

18-vuotias kemijärveläismies kuljetti henkilöautoa aamulla puoli neljän aikaan Pohjantiellä Haukiputaan kohdalla 185 km/h. Alueella on nopeusrajoitus 100 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Oulun poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen