Liikennerikoksia Vakka-Suomessa viikonloppuna

Julkaisuajankohta 10.1.2023 10.17
Uutinen

Viikonloppuna poliisi tavoitti Vakka-Suomessa ratin takaa epäiltyjä huumekuskeja. Laitilassa poliisia karkuun ajoi henkilöauton kuljettaja, jota epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta ilman vaadittavaa ajo-oikeutta ja niskoittelusta poliisia vastaan.

Poliisi pysäytti torstaina Uudessakaupungissa kantatie 43:lla henkilöauton tarkastusta varten. Auton kuljettajaksi osoittautui mies, joka oli ajokiellossa ja oli menettänyt ajo-oikeutensa.

Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ajokiellon aikana. Kyseessä oli miehen 8. kerta vuoden sisään.

Autoilija kärysi ratista Uudessakaupungissa

Perjantaina iltakymmenen aikaan poliisipartio pysäytti Uudessakaupungissa Ankkakujalla henkilöauton tarkastusta varten.

Auton kuljettajana ollut mies puhalsi kello poliisin alkometriin nolla promillea, mutta oli päihtyneen oloinen. Miehelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen kannabikselle, amfetamiinille ja kokaiinille.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja.

Takaa-ajo Laitilassa

Hieman myöhemmin perjantaina ennen puolta yötä Ukitiellä poliisia vastaan ajoi henkilöauto, jonka partio päätti tarkastaa. Partio kääntyi auton perään.

Partio kytki pysäytysvalon ja hälytysvalot, mutta auto jatkoi kohti Laitilaa. Kasitien risteyksessä auto ajoi punaista valoa vastaan risteyksen yli ja jatkoi matkaansa Laitilan keskustaan. 

Keskustassa auto ajoi katuja edestakaisin, muttei pysähtynyt. Partio seurasi autoa, kunnes se kääntyi niin kapeaan kevyenliikenteen väylään, ettei partioauto mahtunut seuraamaan.

Partio kiersi auton oletettuun tulopaikkaan, muttei saanut enää näköhavaintoa siihen. Auto löytyi myöhemmin tyhjänä Myllymäentieltä. Tehtävälle liittyi useita partioita, jotka suorittivat etsintää kuljettajan tavoittamiseksi. Häntä ei kuitenkaan tavoitettu lähialueen etsinnässä.

Auton kuljettajan henkilöllisyys on poliisin tiedossa ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta ilman vaadittavaa ajo-oikeutta ja niskoittelusta poliisia vastaan.

Huumekuski Kalannintiellä

Perjantain ja lauantain välisenä yönä poliisi pysäytti Uudessakaupungissa Kalannintiellä henkilöauton tarkastusta varten. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin nolla promillea, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen kannabikselle ja amfetamiinille.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Miehellä oli kyydissään kaksi matkustajaa.

Liikenne Lounais-Suomen poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uutinen Varsinais-Suomi