Liikennerikoksia viikonloppuna Vakka-Suomessa

Julkaisuajankohta 12.9.2022 12.13
Uutinen

Lounais-Suomen poliisi mittasi Vakka-Suomen liikenteestä viikonloppuna törkeitä ylinopeuksia. Uudessakaupungissa Taivassalontiellä tapahtui lauantaina vakava ulosajo.

Torstaina Kalannintiellä Uudessakaupungissa poliisia vastaan ajoi Laitilan suuntaan henkilöauto, jonka nopeudeksi mitattiin 117 km/h. Kyseisellä alueella on 60 km/h nopeusrajoitus. Partio kääntyi auton perään ja kuljettaja pysähtyi tien sivuun havaitessaan poliisin takanaan.

Auton kuljettajana ollut nainen ei osannut sanoa, miksi hän oli ajanut niin suurta ylinopeutta. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lauantaina Laitilan Grapintiellä poliisia vastaan ajoi henkilöauto, jonka nopeudeksi mitattiin taajama-alueella 130 km/h. Autoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Sunnuntaina noin kello 21.15 poliisi havaitsi Uudessakaupungissa moottoripyörän, joka kiihdytti voimakkaasti Vakka-Suomenkadun ja Kalannintien liikennevaloista. Poliisi mittasi moottoripyörän nopeudeksi 106 km/h. Alueen nopeusrajoitus on 50 km/h.

Pyörä pysähtyi heti poliisin kytkettyä pysäytysvalon. Kuljettajana ollutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Huumeratteja Laitilassa ja Uudessakaupungissa

Torstaina Lounais-Suomen poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Laitilassa. Kello 18 aikaan kyseinen auto tuli poliisia vastaan Varppeentiellä. Partio pysäytti auton ja puhallutti kuljettajan. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi 0,04 promillea, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille ja opiaateille.

Kuskin henkilöllisyyttä selvitettäessä mies antoi poliisille henkilökortin, josta puuttui kuvaosa. Mies ei myöskään muistanut henkilötunnuksensa loppuosaa. Partio teki autoon etsinnän henkilöllisyyden selvittämiseksi ja löysi lompakon, jossa olleesta asiakirjasta selvisi miehen henkilöllisyys. 

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, väärän henkilötiedon antamisesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja.

Perjantaina kello kahdentoista aikaan yöllä poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Satotiellä Uudessakaupungissa. Kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin 0,18 promillea, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen kannabikselle. 

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Kyseessä oli miehen 13. kulkuneuvon kuljettaminen ilman ajo-oikeutta vuoden sisällä.

Ulosajo Taivassalontiellä

Lauantaina kello 18.20 aikaan Uudenkaupungin taivassalontiellä tapahtui henkilöauton ulosajo, jossa kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti.

Auto oli tullut Taivassalon suunnasta kohti Uuttakaupunkia. Hieman ennen Raumanojan siltaa auto suistui tien pientareelle ja siitä sillankaidetta pitkin päin puuta, josta auto putosi kyljelleen ojaan.

Autossa olleista henkilöistä toinen pääsi omin avuin ulos, mutta toisen pelastuslaitos joutui irrottamaan leikkaamalla auton katon irti. Molemmat henkilöt kuljetettiin kiireellisesti sairaalahoitoon. 

Poliisi tutkii ulosajoa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena sekä mahdollisena rattijuopumuksena. 

Liikenne Lounais-Suomen poliisilaitos Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta Varsinais-Suomi