Hyppää sisältöön

Liikennevalvonnassa ilmi päihtyneitä kuljettajia Huittisissa ja Säkylässä

Julkaisuajankohta 10.2.2025 11.56
Uutinen

Lounais-Suomen poliisi valvoi viikonloppuna aktiivisesti liikennettä muun muassa Huittisissa ja Säkylässä. Valvonnassa paljastui kolme rattijuopumusepäilyä, joista yksi oli törkeä.

Perjantai ja lauantain välisenä yönä kahden aikaan poliisipartio valvoi liikennettä Huittisten keskustan alueella. Poliisi pysäytti henkilöautonkuljettajan, jolle suoritettu puhalluskoe antoi tulokseksi 1,2 promillea. Lisäksi kävi ilmi, että kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hieman ennen yhtä poliisipartio pysäytti Säkylässä henkilöautonkuljettajan, joka puhalsi 0,66 promillea.

Sunnuntai-illalla yhdeksän aikaan kantatie 41:llä, Turuntiellä tavoitettu henkilöautonkuljettaja puolestaan puhalsi 0,68 promillea. Molempia kuljettajia epäillään rattijuopumuksesta.

Liikenne Lounais-Suomen poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Satakunta Uutinen