Hyppää sisältöön

Loimaan Myllykylän ammattikoulun murto selvisi

Julkaisuajankohta 11.3.2016 11.23
Tyyppi:Uutinen

Loimaan Myllykylän ammattikoulun murto selvisi

Myllykylän ammattikoululle murtauduttiin sunnuntaina 6.3.2016 kello 15.53 ja koululta anastettiin omaisuutta. Poliisin suorittamassa tutkinnassa selvisi, että on syytä epäillä loimaalaisen 1977 -syntyneen miehen ja turkulaisen 1991 -syntyneen miehen syyllistyneen kyseiseen rikokseen.

Poliisi suoritti kotietsinnän osoitteeseen missä miesten tiedettiin majailevan. Kotietsinnän tuloksena miehet otettiin kiinni kyseisestä osoitteesta ja kotietsinnällä löydettiin anastettua omaisuutta.

Miesten epäillään syyllistyneen varkauteen ja turkulaisen miehen lisäksi kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja ampuma-aserikkomukseen. Miehet ovat esitutkinnassa tunnustaneet teot.

Esitutkinnan aikana selvisi myös, että turkulainen mies oli aiemmin (2. - 3.3.2016) anastanut pakettiauton osoitteesta Kanta-Loimaantie 3, Loimaa, pysäköintialueelta. Miehen kertomuksen perusteella anastettu pakettiauto löytyi Kyröstä, Pöytyä, ja pakettiauto on palautettu omistajallensa. Miehen epäillään syyllistyneen moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, ampuma-aserikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Mies on esitutkinnassa tunnustanut teot.

Lounais-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen