Hyppää sisältöön

Loimaan poliisiaseman tiedote

Julkaisuajankohta 20.10.2017 9.53
Tyyppi:Uutinen

MARTTILA

Torstai 19.10., klo 12.00: Poliisipartio pysäytti tarkastusta varten Marttilassa Hämeentiellä henkilöauton, jota kuljetti 30-vuotias pöytyäläismies. Miehelle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen.

Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Lisäksi hänellä oli perässään etsintäkuulutuksia hoitamattomien asioiden takia.

Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

PÖYTYÄ

Torstai 19.10., klo 15.40: Kahden henkilöauton välinen peräänajo vt9:llä Pöytyällä.

27-vuotias turkulaisnainen oli kääntymässä ajosuunnassaan vasemmalle valtatie 1400 liittymästä kun takaa tullut 76-vuotiaan pöytyäläisnaisen kuljettama auto törmäsi turkulaisnaisen auton perään.

Turkulaisnaisen kyydissä oli kolme matkustajaa, josta kaksi oli lapsia. Matkustajat selvisivät vammoitta törmäyksessä, mutta kuljettaja loukkasi itseään lievästi. Turkulaisnaisen auto koki lieviä vaurioita törmäyksen johdosta.

Pöytyäläisnainen loukkaantui törmäyksessä ja hänet kuljetettiin tarkastettavaksi. Hänen autonsa vaurioitui keulastaan ja jouduttiin hinaamaan pois paikalta.

Pöytyäläisnainen kertoi havainneensa edessään olleen auton kääntyvän, mutta ei ollut saanut autoaan pysähtymään välttääkseen törmäyksen.

Tieosuudella on nopeusrajoitus 100km/h.

Alkoholilla ei ole osuutta tapahtumiin.

Pöytyäläisnaisen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Lounais-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen