Hyppää sisältöön

Loimaan poliisiaseman uutisia

Julkaisuajankohta 17.12.2016 9.38
Tyyppi:Uutinen

Koski TL:

Salolaisen 1998 -syntyneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen henkilöautolla Koskentiellä, Koski TL:ssä, 16.12.2016 kello 19.25.

Mies kuljetti henkilöautoa Salontietä pitkin Salon suunnasta kohti Koskea, kun hän ohitti keltaisen sulkuviivan kohdalla edellä ajaneen siviilimallisen poliisiauton. Ohituskohdassa oli mäennyppylän vuoksi erittäin huono näkyvyys sekä tapahtuma-aikaan oli sumuista ja tien pinta oli jäinen ja liukas.

Henkilöauto kääntyi Salontien ja Härkätien risteyksestä kohti Kosken keskustaa. Taajama-alueella tultaessa henkilöauto käytti nopeutta 90 km/h rajoituksen ollessa 50 km/h. Nopeus mitattiin perässä ajamalla poliisiauton nopeusmittaria katsomalla ja välimatkan kokoajan kasvaessa.

Kosken keskustasta henkilöauto kääntyi Härkätieltä Koskentielle ja kiihdytti voimakkaasti. Poliisiauto seurasi henkilöautoa ja poliisiauton nopeusmittari näytti 110 km/h rajoituksen ollessa 40 km/h. Koskentiellä oli huomattavasti vastaantulevaa liikennettä sekä kolme jalankulkijaa, joista kaksi lasta oli juuri ylittämässä suojatietä ennen kuin henkilöauto ajoi hiljentämättä suojatien yli. Henkilöautolle mitattiin kovimmillaan nopeudeksi poliisiauton nopeusmittarista katsottuna 140 km/h rajoituksen ollessa 40 km/h. Poliisiauto sai henkilöauton pysäytettyä Koskentien ja Turuntien risteykseen.

Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Pöytyä:

Loimaalaisen 1999 -syntyneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja liikennerikkomukseen Valtatie 9:llä, Pöytyä, 16.12.2016 kello 23.50.

Loimaan poliisipartiota tuli vastaan Valtatie 9:llä Jalkalantien risteyksen kohdilla tumma henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi 111 km/h rajoituksen ollessa 80 km/h. Partio yritti pysäyttää henkilöautoa punaisella pysäytysvalolla ensin edestäpäin ja auton jatkaessa matkaa myös perässä ajamalla. Pysäytysvalosta huolimatta henkilöauto jatkoi kiihdyttäen vauhtiaan Valtatie 9:ää kohti Turkua.

Partion tutka näytti kovimmillaan poliisiautolla nopeudeksi 138 km/h, jolloin edellä ajanut henkilöauto loittoni poliisiautosta erittäin nopeasti. Partio menetti näköyhteyden pakenevaan henkilöautoon, mutta jatkoi silti ajamista kohti Turkua. Hieman ennen Harakkamäentietä partio havaitsi kaistojen yli vasemmalla, ojaan ajaneen henkilöauton. Jälkien perusteella henkilöautosta oli poistunut useampi henkilö.

Partio tavoitti läheiseltä pellolta Jämsästä kotoisin olevan naisen, joka kertoi, että ulosajaneessa henkilöautossa oli ollut kyydissä 3 henkilöä ja nainen kertoi kuljettajan tiedot. Partion ollessa tapahtumapaikalla, havaitsi partio läheisellä hiekkatiellä henkilöauton, jonka partio päätti tarkistaa. Henkilöauton kyydissä oli takapenkillä kaksi miestä ketkä nainen oli nimennyt henkilöauton kuljettajaksi ja matkustajaksi aiemmin.

Henkilöautossa ollut mies myönsi kuljettaneensa henkilöautoa. Mies kertoi, että hän lähti karkuun sen takia, kun hänellä ei ole ajokorttia. Partio puhallutti ulosajaneessa henkilöautossa olleet henkilöt ja kaikki puhalsivat 0,00 promillea.

Sairaankuljetus tarkasti asianosaiset eikä kukaan ollut loukannut itseään ulosajossa. Tapahtuma-aikaan tienpinta oli jäinen ja tapahtumapaikalla oli erittäin kova sumu.

Aura:

Auralaisen 1997 -syntyneen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta kuljettamalla henkilöautoa Harakkamäentiellä, Aura, 17.12.2016 kello 00.28.

Poliisipartio oli pysäyttänyt Harakkamäentiellä ajaneen henkilöauton ja suoritti kuljettajalle puhalluskokeen ja kuljettaja puhalsi alkometriin 0,28 mg/l. Kuljettajalle suoritettiin tapahtumapaikalla poliisiautossa tarkkuusalkometrikoe, jonka tulokseksi tuli 0,28 mg/l. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta.

Lounais-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen