n. 45-vuotiasta naista epäillään rattijuopumuksesta, hänen kuljettaessaan henkilöautoa lauantai-aamuna yhdeksän jälkeen Loimaan Virttaalla Säkyläntiellä ja puhaltaneen n. 0,7 promillen lukemat. Naisella oli myös kaksi alle kouluikäistä lasta kyydissään. Poliisi oli suorittamassa alueella puhallusratsiaa.
Perjantaina neljän jälkeen parikymppinen nuorukainen anasti Loimaalla liikkeestä kääntöveitsen, ja jäi kiinni itse teosta.
Loimaan Oripääntiellä sunnuntaina ennen puolta päivää n. 35-vuotias nainen ajoi henkilöautolla ojaan. Loimaan rajan jälkeen Loimaata kohti ajaessaan, mäen takaa oli naisen kertoman mukaan tullut vastaan auto hänen ajokaistallaan, ja kolarin välttääkseen nainen sanoo joutuneensa väistämään tien oikeaan laitaan ojaan. Kyseisellä kuljettajalla ei kuitenkaan itsellään ole vuosikausiin ollut voimassa olevaa ajo-oiikeutta, ja hänen kuljettamassaan autossa oli myös ajoneuvovero erääntynyt. Naista epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeduetta sekä ajoneuvoverorikkomuksesta. Poliisi pyytää kuitenkin mahdollisia havaintoja tapahtuma-aikaan tieltä 210 punaisesta sedan-mallisesta ajoneuvosta. Vihjeet voi ilmoittaa Loimaan poliisille numeroon 0295444933.
.