Lounais-Suomen poliisi jatkaa Portsan puutalopalon selvittämistä

Julkaisuajankohta 12.4.2024 15.43
Uutinen

Lounais-Suomen poliisilaitos on jatkanut Turun Portsan kaupunginosassa maanantaina syttyneen tulipalon tutkintaa. Asiaa tutkitaan yleisvaaran tuottamuksena.

Poliisi on suorittanut ja jatkaa edelleen teknistä tutkintaa Puutarhakadulla sijaitsevalla palopaikalla Turun Porth Arthurin kaupunginosassa.

Lisäksi poliisi on puhuttanut palopaikalla ja sen läheisyydessä olleita työntekijöitä ja silminnäkijöitä. Puhutukset jatkuvat edelleen.

Tutkinnassa on selvinnyt, että palo on todennäköisesti saanut alkunsa rakennuksessa tehdyistä tulitöistä.

– Vaikka kyse on tulityöstä, työssä ei ole käytetty laitetta, joka tuottaa liekkiä, vaan kyse on lämpöä tuottavasta laitetteesta. Tällä hetkellä tutkintanimikkeenä on yleisvaaran tuottamus, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Klaus Lounais-Suomen poliisilaitokselta. 

Myös vastuukysymyksiä selvitetään

Klausin mukaan tutkinnassa selvitetään myös kohteessa tehtyjen huolto- ja kunnossapitotöihin liittyviä vastuukysymyksiä. 

Puutarhakatu 25:ssa sijaitseva puutalokiinteistö syttyi palamaan maanantaiaamupäivällä puoli yhdentoista aikaan.

Tulipalossa vaurioitui neljä asuntoa sekä kaksikerroksisen puutalokiinteistön ullakkotilat ja kattorakenteet. Lisäksi useat muut asunnot kärsivät savuvahingoista.
 

Lounais-Suomen poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Turku Uutinen