Lounais-Suomen poliisi valvoo tällä viikolla tehostetusti ylinopeuksia

19.4.2021 17.49
Uutinen

Tehostettu nopeusvalvonta on osa meneillään olevaa valtakunnallista teemaviikkoa 19.–25.4. Poliisi tekee tehovalvontaa kaikkina vuorokauden aikoina kattavasti koko Lounais-Suomen alueella.

Poliisi valvoo nopeuksia erityisesti alueen pääteillä, joissa nopeudet ovat kovia. Valvontaa tehdään myös taajama-alueilla, erityisesti koulujen läheisyydessä. Tehovalvontaviikon tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta. 

Vuonna 2020 Lounais-Suomen alueella tapahtui yhteensä 602 henkilövahinkoon johtanutta liikenneonnettomuutta. Kovat nopeudet lisäävät onnettomuusriskiä.

– Yli 10 km/h ylinopeus on taustalla vuosittain noin 30 prosentissa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista – siis useammin kuin rattijuopumus. Ylinopeutta ajettaessa reagoinnille ja toiminnalle jää vähemmän aikaa ja törmäysvaikutukset ovat tuhoisammat. On siis jokaisen oma etu ajaa lainmukaista nopeutta, muistuttaa komisario Tuomo Katajisto Lounais-Suomen poliisista.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella kirjataan keskimäärin noin 14 törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista viikoittain. 

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen pitää tehostettua nopeusvalvontaviikkoa tärkeänä liikenneturvallisuuden kehittämisessä.

– Tyypillisesti ylinopeuden tuoma ajansäästö yliarvioidaan ja riskit aliarvioidaan. Liikennevirtojen nopeuksien valvonnalla ja yksittäisten ylinopeutta ajavien herättelyllä on edelleen merkittävä rooli turvallisen liikenteen edistämisessä, Heiskanen sanoo.
 

Liikenne Lounais-Suomen poliisilaitos Satakunta Uutinen Varsinais-Suomi
Lounais-Suomen poliisilaitos
liikenne
liikenneturvallisuus
ylinopeus