Lounais-Suomen poliisin lupapalveluissa esiintyy ruuhkaa

Julkaisuajankohta 4.3.2022 15.47
Uutinen

Kasvaneista asiakasmääristä johtuen poliisin lupapalvelut Lounais-Suomessa ovat ruuhkautuneet. Asiakkaita kehotetaan varaamaan aikaa asiointiin sekä hyödyntämään mahdollisimman paljon sähköisiä palveluja.

Lupapalveluiden ruuhkasta johtuen seuraavat vapaat henkilökortteja ja passeja koskevat asiointiajat menevät kesä-heinäkuun vaihteeseen.

Moni onkin turvautunut asioimaan poliisiasemilla ilman etukäteen tehtyä ajanvarausta.

– Esimerkiksi Turun pääpoliisiaseman lupapalveluun on ajanvarausasiakkaiden lisäksi saapunut viime päivinä noin 110–160 asiakasta ilman ajanvarausta. Yleisesti jo 20–30 tällaista asiakasta muodostaa ruuhkan, kertoo ylikomisario Petri Kangas Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Erityisesti Turussa asiakasmäärien kasvu on näkynyt ulko-oven tuntumassa venyvänä jonona. Ruuhkautuneen tilanteen takia ilman ajanvarausta saapuneiden asiakkaiden jonotusaika on venynyt jopa useisiin tunteihin.

Peruutusaikoja vapautuu päivittäin

Poliisi muistuttaa kansalaisia hyödyntämään mahdollisuuksien mukaisesti sähköisiä lupapalveluja. Jos asiointi kuitenkin edellyttää henkilökohtaista käyntiä poliisiasemalla, kehottaa Kangas aktiivisesti seuramaan ajanvaraustilannetta.

– Ajanvaraustilanne elää päivittäin, ja kaikille poliisiasemille vapautuu lähes päivittäin peruutusaikoja, joita kannattaa seurata. Asiakas voi asioida millä tahansa poliisiasemalla, Kangas muistuttaa.

Poliisin lupahallinnossa on reagoitu tilanteeseen muun muassa siirtämällä virkailijoita muista tehtävistä henkilökorttien ja passien asiakaspalveluun.

Mistä ruuhka johtuu?

Lupa-asioinnin ruuhkaa on havaittu myös muilla poliisilaitoksilla. Osittain tilanne kertoo siitä, että koronarajoitusten purkautuminen on saanut ihmiset entistä aktiivisemmin suunnittelemaan ulkomaan matkojaan.

– Asiakkaat ovat nyt yhtä aikaa suurin joukoin liikkeellä, eikä kaikkia hakemuksia voi tehdä loppuun asti verkossa, Kangas vastaa.

Hän vakuuttaa, että Lounais-Suomen poliisissa tehdään nyt kaikki voitava tilanteen helpottamiseksi.

– Kiitos asiakkaille sähköisten palvelujen käyttämisestä, mikä osaltaan auttaa ruuhkatilanteessa. Kiitos myös poliisiasemilla asioiville asiakkaille kärsivällisyydestä. Samalla muistutan, että lupa-asioissa kannattaa aina olla ajoissa liikkeellä, Kangas toteaa.
 

Lounais-Suomen poliisilaitos Poliisin lupapalvelut Satakunta Uutinen Varsinais-Suomi