Hyppää sisältöön

Lounais-Suomessa joulu on sujunut tavanomaisesti poliisin silmin

Julkaisuajankohta 26.12.2025 15.19
Tyyppi:Uutinen

Lounais-Suomessa joulun viettäminen on sujunut perinteisesti. Poliisin joulu on ollut työntäyteinen ja häiriöitä on esiintynyt sekä kodeissa että ravintoloissa.

Porissa poliisi otti Tapaninpäivän aamulla kiinni yksityisasunnosta naisen, jonka epäillään lyöneen toista naista kaulaan. Asianomistajalla ei ole hengenvaaraa ja asian selvittäminen jatkuu. Asiasta ei tiedoteta enempää.

Liikenne on sujunut pääsääntöisesti hyvin ja tulee jakautumaan todennäköisesti usealle päivälle. Muutamia liikenneonnettomuuksia on sattunut liian suuren tilannenopeuden, liukkaan kelin tai ajovirheiden seurauksena, mutta vakavilta onnettomuuksilta on vältytty. Poliisi kehottaa varaamaan riittävästi aikaa matkoihin ja lähtemään ajoon levänneenä ja selvinpäin.

Liikenne Lounais-Suomen poliisilaitos Satakunta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta Varsinais-Suomi