- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Lounais-Suomessa rauhallinen pääsiäinen
Lounais-Suomen alueella pääsiäistä on poliisin näkökulmasta vietetty varsin rauhallisesti. Liikenteenvalvonnassa kiinni jäi kuitenkin useita rattijuoppoja ja kaahareita.
Pääsiäinen oli rauhallinen niin Varsinais-Suomessa kuin Satakunnassakin. Poliisin tehtävät eivät määriltään tai laadultaan juuri poikenneet tavallisesta viikonlopusta. Torstai-illan ja maanantai-iltapäivän välillä hätäkeskus välitti Lounais-Suomen poliisille noin 600 hälytystehtävää, joka on pääsiäisen ajalle melko tyypillinen määrä. Näiden lisäksi poliisi on suorittanut paljon oma-aloitteista valvontaa, joka on keskittynyt erityisesti liikenteeseen sekä yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen.
Suuremmilta liikenneonnettomuuksilta vältyttiin pääsiäisen aikana. Torstaina alkuillasta Kemiönsaaressa epäilty rattijuoppo menetti autonsa hallinnan kohtaamistilanteessa vastaantulijan kanssa ja ajautui tieltä ulos. Auto päätyi katolleen ja kuljettaja lensi autosta ulos saaden vakavat vammat. Matkustaja ei loukkaantunut.
Sunnuntai-iltana Naantalissa kotoaan katosi iäkäs nainen. Naista etsittiin poliisin ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimesta läpi sunnuntain ja maanantain välisen yön aina maanantai-iltapäivään saakka, jolloin nainen löytyi menehtyneenä.
Pääsiäisen liikennettä on valvottu aktiivisesti läpi juhlapyhien. Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta on pääsiäisen aikaan epäilty lähes 170 kuljettajaa, joista 130 epäillään ajaneen ylinopeutta. Lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta on epäilty 16 kuljettajaa, näistä yhdentoista syynä on ollut merkittävä ylinopeus. Rattijuoppoja poliisi tavoitti 46, näistä 15 epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.