Lounais-Suomessa rikosmäärät kasvoivat, lupamäärät laskivat

Julkaisuajankohta 2.2.2021 11.06
Uutinen

Koronavuosi 2020 oli Lounais-Suomen poliisissa edellisvuotta kiireisempi. Rikoslakiin perustuvien rikosten sekä liikennerikosten määrät kasvoivat tuntuvasti vuoteen 2019 verrattuna. Vastaavasti lupapalveluiden kysyntä väheni merkittävästi.

Vuonna 2020 Lounais-Suomen poliisi hoiti yhteensä 137 982 hälytystehtävää. Kiireellisiä A-tehtäviä oli 10 524, mikä on lähes 18 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Siinä missä pahoinpitelyt yleisillä paikoilla vähenivät edellisvuodesta lähes 12 prosenttia, vastaavasti kotihälytystehtävät lisääntyivät yli 24 prosenttia. 

– Lounais-Suomessa poliisia tarvitaan päivittäin sadoissa eri tilanteissa. Meillä on tehtävä keskimäärin 3 minuutin ja 48 sekunnin välein, sanoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Risto Lammi.

Lounais-Suomen poliisin toimintavalmiusajat paranivat hieman vuoteen 2019 verrattuna. 

– Hälytystehtävien kokonaismäärän ja palvelukyvyn vertailu osoittaa, että yleinen järjestys ja turvallisuus ovat Lounais-Suomessa hyvällä tasolla. Viime vuonna panostimme aiempaa enemmän myös harvaan asuttujen alueiden valvontaan, Lammi kertoo.

Rikosten kokonaismäärä kasvoi merkittävästi

Rikoslakirikoksia (pl liikennerikokset) kirjattiin viime vuonna noin 50 000, mikä on neljännes enemmän kuin vuonna 2019.

Henkirikosten määrä pysyi viime edellisvuosien tasolla, kun taas omaisuusrikosten määrä kasvoi neljänneksellä. Seksuaalirikoksissa kirjattiin 13 prosentin ja huumausainerikoksissa 12 prosentin nousu edellisvuoteen verrattuna. 

Kun rikosten kokonaismäärä kasvoi, rikosten tutkinta-ajat kasvoivat ja rikosten selvitysprosentti heikkeni vuoteen 2019 verrattuna. Osittain tähän ovat syynä poliisin paljastavan toiminnan onnistumiset muun muassa lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa ja huumausainerikoksissa. 

– Rikosten määrää kasvattaa myös esimerkiksi lisääntyvä verkkorikollisuus, jonka kautta rikoksen uhrien määrä voi olla huomattavan suuri, Lammi sanoo.

Kovat ylinopeudet ja rattijuopumukset lisääntyneet

Liikennerikosten määrä Lounais-Suomessa vuonna 2020 nousi lähes 22 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten määrä kasvoi miltei 37 prosenttia ja rattijuopumukset 17 prosenttia.

Huolta maanteillä aiheuttavat erityisesti kovat ylinopeudet, rattijuopumukset ja nuorten kuljettajien ajokäyttäytyminen.

Vastaavasti henkilövahinko-onnettomuudet (-10 %), liikenteessä loukkaantuneiden määrä (-14 %) ja liikennekuolemat (-3 %) vähenivät edellisvuodesta.

Lupapalveluissa poikkeuksellisen hiljaista

Lupapalveluissa vuosi 2020 oli poikkeuksellisen hiljainen. Kaikkiaan myönnettyjä lupia oli 103 801, mikä on 39 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. 

Matkustusrajoitusten takia poliisi myönsi yli 45 prosenttia vähemmän passeja kuin vuonna 2019. Henkilökortteja myönnettiin lähes 33 prosenttia ja turvallisuusalan lupia yli 31 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Ainoastaan aselupien määrä kasvoi hieman (+5,5 %).

– Koronapandemiasta huolimatta poliisiasemien lupapalvelut palvelivat lähes normaalisti, pääasiassa ajanvarauksella. Olemme toiminnassamme huomioineet ja turvanneet kaikin mahdollisin tavoin paitsi oman henkilöstömme toimintaedellytykset myös asiakkaidemme terveyden ja turvallisen asioinnin toimipisteissämme, Lammi sanoo.
 

Lounais-Suomen poliisilaitos Poliisin toiminta ja kehittäminen Satakunta Uutinen Varsinais-Suomi