Maahantulokiellossa oleva mies jäi kiinni Hämeenlinnassa

Julkaisuajankohta 4.1.2025 8.47
Uutinen

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 190 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 16 henkilöä. Hämeenlinnan Heinuntiellä tavattiin liikenteestä maahantulokiellossa oleva mies.

PÄIJÄT-HÄME

Kello 14.00 aikaan partio pysäytti Lahdessa Timonkadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettaneella 21-vuotiaalla miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta seitsemän kertaa.

Kello 15.00 aikaan jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni näpistyksestä 30-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä alkoholituotteita noin 18 euron arvosta ja ohitti kassalinjan maksamatta niitä. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista kahdeksan kertaa.

Kello 18.10 aikaan partio pysäytti Lahdessa Johanneksenkadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut 23-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies myönsi käyttäneensä aikaisemmin päivällä kokaiinia ja hänet kuljettiin verikokeeseen epäilyn varmistamiseksi.

KANTA-HÄME

Kello 04.00 aikaan partio pysäytti Hämeenlinnassa Heinuntiellä ulkomaan rekisterikilvissä olevan pakettiauton tarkistusta varten. Autoa kuljettaneella ulkomaalaistaustaisella miehellä ei ollut esittää partiolle minkäänlaista henkilötodistusta tai matkustusasiakirjaa. Partio selvitti poliisin rekistereistä miehen henkilöllisyyden. Sieltä selvisi, että 32-vuotiaalla miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänet on määrätty jo reilu vuosi aikaisemmin maahantulokieltoon. Mies kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle odottamaan maasta poistamisen täytäntöönpanoa.