Oulun käräjäoikeus on vanginnut rikoksista epäillyn ja osa anastetusta omaisuudesta on saatu takaisin.
Maikkulassa tehtiin tammikuun loppupuolella kaksi omakotitaloon kohdistunutta murtovarkautta. Epäillyn jäljille päästiin yleisövihjeiden ja poliisin omien menetelmien avulla.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisi sai tehtäväksi selvitellä luvattomasti yksityisessä tilassa tapahtuvaa oleskelua ja paikalle mennyt partio tapasi paikalta yhden henkilön. Alustavassa selvityksessä ei havaittu mitään poikkeavaa, mutta tarkemmassa selvityksessä poliisi teki havainnon pienestä omaisuuserästä, jonka alkuperälle ei löytynyt uskottavaa selitystä.
Esitutkinnassa nousi nopeasti esiin seikkoja, joiden perusteella epäiltyä henkilöä on syytä epäillä molemmista asuntomurroista.
Poliisi selvittää vielä kateissa olevan anastetun omaisuuden olinpaikkaa sekä rikoksesta epäillyn osallisuutta Oulussa aiemmin tapahtuneisiin rikoksiin.