- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Mäkelänkadun parturipuukotuksen esitutkinta on valmistunut
Helsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan epäillystä murhan yrityksestä, joka tapahtui parturiliikkeessä Mäkelänkadulla 25. syyskuuta 2024.
Murhan yritystä edelsi tappelu, jossa olivat osallisina asianomistaja ja murhan yrityksestä epäiltynä olevat veljekset. Asianomistaja oli huomauttanut vanhempaa epäillyistä ilokaasun käytöstä lasten edessä. Huomauttaminen oli johtanut tappeluun, jonka poliisi tutki kahtena pahoinpitelynä. Tilanteen jälkeen asianomistaja oli paennut läheiseen kauppaan ja veljekset olivat poistuneet paikalta.
Epäilty käveli sisään parturiin ja alkoi puukottaa uhria
Tappelun jälkeen asianomistaja siirtyi viereiseen liikkeeseen jatkamaan parturikäyntiä.
– Noin tunnin kuluttua veljekset tulivat takaisin paikalle osittain naamioituneina. Todistajien kertomusten mukaan vanhempi veli oli kävellyt suoraan uhrin luokse ja alkanut puukottaa tätä ja nuorempi veljistä oli yrittänyt estää uhria poistumasta, sanoo rikostarkastaja Marko Forss.
Uhri sai tilanteessa useita puukotus- ja torjuntavammoja, joista osa oli hengenvaarallisia. Uhrin henki saatiin pelastettua paikalle saapuneen poliisipartion nopean ensiavun johdosta. Poliisi pääsi myös nopeasti epäiltyjen jäljille.
– Veljekset saatiin kiinni taksista muutaman tunnin kuluttua teosta. Poliisipartio löysi autosta kaksi epäiltyä tekovälinettä, tutkinnanjohtaja Forss kertoo.
Liityntä katujengirikollisuuteen
Poliisi kertoi aiemmin, että tapaukseen liittyy katujengitaustaisia henkilöitä. Esitutkinnassa ei selvinnyt viitteitä siitä, että kyse olisi ollut jonkin katujengin sisäisestä tai katujengien välisestä väkivallasta.
– Esitutkinnan perusteella puukotuksen motiivi oli parturin edessä tapahtuneen tappelun kostaminen. Kyse ei ollut katujengien välisestä yhteenotosta, mutta ilmentää madaltunutta kynnystä väkivallan käyttämiseen, sanoo Forss.