Hyppää sisältöön

Mäntsälän kolarista pakettiauton kuljettaja sairaalaan

Julkaisuajankohta 17.3.2018 13.23
Tyyppi:Uutinen

Vantaan alue

Varkaus

Vantaa, Pronssikuja 1, 15.3.2018

Vantaalla Kaivokselassa murtauduttiin torstain ja perjantain välisenä yönä kerrostalon parkkipaikalla pysäköitynä olleeseen pakettiautoon oven lasi rikkomalla ja anastettiin erilaisia työkaluja, mm. naulaimia, usean tuhannen euron arvosta.

Törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta

Vantaa, Kytötie, 17.3.2018 klo 1:20

Lauantaina aamuyöllä poliisipartio päätti pysäyttää Vantaalla Koivukylässä henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkistamiseksi. Saatuaan autonsa pysäytettyä autoa kuljettanut 40-vuotias paikkakuntalainen nainen yritti hämätä poliiseja luikahtamalla apukuljettajan paikalle. Manööveri ei tuottanut toivottua tulosta, varsinkaan, kun autossa ei ollut muita henkilöitä. Naiselle suoritettu seulonta-alkometrin kokeen tulos oli 1,56 ‰ ja hänelle tehty huumeiden käytön osoittava pikatesti oli positiivinen amfetamiinin osalta. Koska hänellä ei myöskään ollut ajokorttia, häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta

Vantaa, Kimalaisentie, 17.3.2018 klo 1:20

Lauantaina aamuyöllä Vantaalla jäi myös toinen kuljettaja kiinni ajettuaan henkilöautoa voimakkaasti päihtyneenä ja ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Poliisipartion huomio kiinnittyi ulkomaan kilvissä olleeseen autoon, joka liikkui epävarmasti. Auto pysäytettiin ja sitä kuljettaneelle 30-vuotiaalle miehelle tehtiin puhalluskoe. Kokeen tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Miehellä ei ollut mukanaan ajokorttia ja hän kertoi, ettei hän moista omistakaan. Mies kuljetettiin ensin oikeuslääketieteen laitokselle humalatilan tutkimuksiin ja hänet tuotiin sen jälkeen poliisiasemalle asian selvittämistä varten.

Järvenpään ja Hyvinkään alueet

Liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus

Mäntsälä, Lahden moottoritie 16.3.2018 klo 10.37

Pakettiauto ajoi moottoritien sivuun pysähtyneen perävaunuyhdistelmän perään tuhoisin seurauksin Mäntsälässä.

Perävaunuyhdistelmän kuljettaja oli ollut tulossa Lahden suunnasta Helsinkiin, kun perävaunusta oli kuullut kolahdus. Kuski oli ajatellut renkaan puhjenneen ja sen vuoksi hän oli pysähtynyt tien laitaan. Perävaunu oli jäänyt osittain ajokaistalle. Kuljettaja oli jo noussut autosta siinä vaiheessa tarkistamaan rengasta, kun pakettiauto oli törmännyt yhdistelmän perään.

Pakettiauto kärsi törmäyksessä erittäin pahoja vaurioita ja sen kuljettaja loukkaantui siten, että hänet jouduttiin kuljettamaan sairaalaan hoitoon.

Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin. Auringon paiste haittasi etelän suuntaan kulkevaa liikennettä.

Porvoon ja Loviisan alueet

Varkaus

Sipoo, Söderkulla 17.3.2018 kello 00.05

Söderkullan kouluun murtauduttiin lauantain vastaisena yönä. Sisälle kouluun mentiin ikkunan kautta. Koulusta tuli useita hälytyksiä vartiointiliikkeelle, joka meni paikalle. Myös poliisi hälytettiin Opintiellä sijaitsevaan kouluun. Tekijät eivät olleet enää paikalla, mutta koulussa oli vierailtu eri tiloissa ja myös sisällä oli murtojälkiä. Poliisi suoritti paikalla teknistä tutkintaa. Anastetun omaisuuden laatu ja arvo eivät ole toistaiseksi tiedossa.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen