Hyppää sisältöön

Meri-Lapin tapahtumia viikonlopulta

Julkaisuajankohta 2.4.2023 16.02
Tyyppi:Uutinen

Poliisia ovat työllistäneet erityisesti liikenteestä johtuvat tehtävät: kolari Keminmaassa, törkeä rattijuopumus Kemissä ja reilu ylinopeus Torniossa.

Liikenneonnettomuus Keminmaassa


Keminmaassa ostoskeskuksen suunnasta oli tullut henkilöauto väistämisvelvollisuus tienristeyksessä liikennemerkin takaa toisen auton eteen siten, että ajoneuvot olivat törmänneet. 50-luvulla syntynyt mies oli ajanut kolmion takaa ja oli kertonut, että näkyvyys oli ollut huono lumivallien takia. Mies oli lähestynyt risteystä hitaasti, mutta havaitsi kuitenkin 50-luvulla syntyneen naisen kuljettaman henkilöauton liian myöhään ja mies törmäsi naisen kuljettaman auton etukulmaan. 


Kummatkin kuljettajat puhalsivat 0 o/oo:a alkometriin. Nainen kuljetettiin tarkastettavaksi sairaalaan, koska hän valitti niskakipuja. 


Törkeä rattijuopumus Kemissä


Poliisipartio suoritti lauantai-iltapäivänä yleistä valvontaa Kemissä Kiveliönkadulla. Partiota vastaan ajoi huomattavaa ylinopeutta henkilöauto. Henkilöauton nopeus ylitti reilusti alueella olevan 50 km/h:ssa rajoituksen. Partio näytti henkilöautolle pysähtymismerkkiä, mutta auto ei pysähtynyt. 


Partio kääntyi auton perään ja auto ei siltikään pysähtynyt. Auto ajoi liikekeskuksen pihalle ja autosta lähti kävelemään ulkomaalainen mies liikekeskukseen, eikä hän noudattanut poliisin käskyjä pysähtyä. 


Mies pysähtyi vasta, kun poliisi meni hänen luokseen ja käski käsimerkein miehen pysähtyä. Mies puhalsi alkometriin lukeman, joka ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon.


Mies ajoi reilua ylinopeutta Perämerentiellä


Poliisipartio piti liikennevalvontaa Perämerentiellä myöhään lauantai-iltana. Tornion suunnasta ajoi henkilöauto huomattavaa ylinopeutta. Henkilöauton nopeudeksi mitattiin 171 km/h:ssa 100 km/h:ssa alueella. 


Henkilöauton kuljettajana oli ulkomaalainen mies. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.


Pahoinpitely Torniossa


Poliisipartio havaitsi sunnuntain puolella aamuyöllä väkijoukon Hallituskadulla Torniossa. Partio havaitsi, että joku kaatui maahan väkijoukon keskellä. Partio meni paikalle ja mies tuli kertomaan, että häntä on lyöty pään alueelle. Miehelle tuli lieviä vaurioita pahoinpitelystä.
 

Kemi Keminmaa Lapin poliisilaitos Lappi Rikokset ja tutkinta Tornio Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta