- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Miehelle kaksi rattijuopumusta 41 minuutissa
Ruovesi 02.07.2016 n. klo 17 liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Poliisipartio mittasi vastaantulevan henkilöauton nopeudeksi 157 km/h Pohjankyläntiellä Ruovedellä. Mittauspaikassa on 100 km/h nopeusrajoitus. Ajoneuvoa kuljettanut, 1990-luvulla syntynyt, mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Jyväskylä 02.07.2016 n. klo 22 näpistys
Kaksi 80-luvulla syntynyttä naista oli asiakkaana Jyväskylän Kortepohjassa sijaitsevassa kaupassa lauantai-iltana hieman ennen klo 22. Kaksikko keräsi liikkeessä erinäisiä tuotteita haltuunsa ja kätki niitä mukanaan olleeseen urheilukassiin ja taskuihinsa. Toinen naisista pyrki pakenemaan liikkeestä juosten kassin kanssa, mutta joutui vartijan kiinniottamaksi. Kassista löytyi mm. alkoholi- , kosmetiikka ja hygieniatuotteita reilun 240 euron arvosta.
Laukaa 02.07.2016 n. klo 23.30 vahingonteko
Hätäkeskus sai ilmoituksen Satamatieltä Laukaasta, että humalainen mies rikkoo lasten liikennepuiston liikennemerkkejä. Poliisipartio tapasi tapahtumapaikalta täysi-ikäisen paikkakuntalaisen miehen, joka toimitettiin poliisivankilaan. Tapahtunutta tutkitaan vahingontekona.
Kangasala 03.07.2016 klo 01.45 rattijuopumus x 2 ym.
Poliisipartio pysäytti liikennevalvonnan yhteydessä 1940-luvulla syntyneen miehen kuljettaman ajoneuvon Kangasalla Suoramassa. Seulonta-alcometertesti antoi aihetta epäillä miestä rattijuopumuksesta. Myöhemmin suoritettu tarkkuusalkometrikoe varmisti puhalluskokeen ylittävän rattijuopumuksen rajan. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja päästettiin lähtemään.
Samainen poliisipartio havaitsi samaisen miehen lähtevän autoilemaan heti tämän poistuttua poliisiasemalta. Mies tavattiin poliisilaitoksen läheisyydestä klo 02.26. Jälkimmäistä autoilua tutkitaan rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Ikaalinen 03.07.2016 klo 02.05 rattijuopumus ym.
Poliisipartio pysäytti Wegeliuksenkadulla henkilöauton, jonka 1990-luvulla syntynyt mieskuljettaja osoittautui ajo-oikeudettomaksi. Miehelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen. Miehellä oli ennestään 8 kpl kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta.
Valkeakoski 03.07.2016 klo 04.01 liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Vuonna 1990 syntynyt mies kuljetti henkilöautoa 91 km/h nopeudella Niementiellä Valkeakoskella. Mittauskohdassa oli 60 km/h nopeusrajoitus.
Keuruu 03.07.2016 klo 04.06 liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Vuonna 1968 syntyneen miehen kuljettaman henkilöauton nopeudeksi mitattiin Vaasantiellä Keuruulla 85 km/h paikassa, jossa nopeus oli rajoitettu 50 kilometriin tunnissa.