Mies sieppasi Lahdessa sijaitsevan ravintolan kassasta huomattavan summan rahaa

Julkaisuajankohta 11.3.2022 10.14
Uutinen

Hämeen poliisin partioilla oli työn täyteinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi lähes 160 kappelatta ja kahdeksan henkilöä päätyi poliisin suojiin erinäisistä syistä. Poliisia työllisti liikenteessä huumaantuneena ajelevat autoilijat, sekä näpistelijät. Ainoastaan vain yksi alkoholia nauttinut rattijuoppo jäi kiinni Hämeessä viimeisen vuorokauden aikana.

Kanta-Häme
Puolenpäivän aikoihin oli partio tavoittelemassa etsintäkuulutettua miestä Hämeenlinnassa Katumantiellä. Miehen tullessa avaamaan ovea partiolle, havaittiin olohuoneen pöydällä kiväärinpatruuna. Tiedossa oli, että miehellä ei voi olla hallussaan laillisesti ampumatarvikkeita, joten asuntoon tehtiin kotietsintä. Kotietsinnässä asunnosta löytyi patruunan lisäksi huumausainetta sekä anastetuksi epäilty sähköpolkupyörän akun, sekä muita polkupyörän osia.

Kello 01.00 aikaan pysäytti partio Hämeenlinnassa Palokunnankadulla henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi nollat. Hiukan yli 20-vuotiaalle miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa.

Päijät-Häme
kello 14.00 aikoihin anasti mies Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevasta ravintolasta huomattavan summan käteistä rahaa sieppaamalla rahat kassasta. Ravintolan omistaja oli saanut tekijän kiinni, jolloin mies oli lyönyt omistajaa keskivartaloon ja jatkanut pakoaan. Poliisi ei tavoittanut miestä, mutta hänestä on saatu hyvät tuntomerkit. Miestä epäillään ryöstöstä.

Kello 15.00 aikoihin havaitsi Hollolassa Salpakankaalla sijaitsevan kaupan henkilökunta, kuinka nainen piilottaa elintarvikkeita sekä leluja hameensa alle. Henkilökunnan mennessä selvittämään asiaa, oli naisen seuraan tullut mies. Pariskunta oli alkanut käyttäytymään aggressiivisesti henkilökuntaa kohtaan ja poistunut liikkeestä ennen poliisin paikalle tuloa anastetun omaisuuden kanssa. Henkilökunta sai pariskunnan käytössä olevan auton rekisterinumeron ylös ja tekijöistä on hyvät tuntomerkit.

Noin kello 17.30 aikaan tuli Lahdesta Päijänteenkadulta ilmoitus, jonka mukaan mies rikkoo harjanvarrella asunnon ikkunaa ulkopuolelta. Partio puhutti asunnossa asuvaa naista ja selvisi että ikkunan oli rikkonut hänen entinen miehensä. Mies oli poistunut paikalta, mutta hetkeä myöhemmin partio havaitsi miehen ajavan autoa Mukkulankadulla. Mies pysäytettiin ja kiinniotettiin vahingontekoon epäiltynä.

Noin kello 19.00 aikaan tapasi partio muun tehtävän yhteydessä Lahdessa keskustassa sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä kolme naista. Naisten henkilöllisyydet tarkastettiin ja samalla selvisi, että naiset olivat tulossa juuri siitä asunnosta, johon partio oli saanut häiriön takia tehtävän. Yhden naisen hallusta löytyi huumausainetta ja hänet kiinniotettiin.

Kello 21.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Kärpäsenkadulla henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Kuljettaja puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti 45-vuotiaan miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kuusi kertaa ja lähes jokaiseen kiinnijäämiseen on liittynyt myös huumaantuneena-ajo 

Kello 21.45 aikaan pysäytti partio Ala-Okeroistentiellä kuorma-auton, jonka kuljettajana toiminut noin 45-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat. Mies oli sekava sekä unelias ja hänelle tehtiin huumausainepikatesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä. 

Hiukan ennen puolta yötä jäi Lahdessa Launeella sijaitsevassa kauppaliikkeessä näpistyksestä kiinni noin 30-vuotias mies, joka yritti anastaa kaupasta elintarvikkeita 17 euron arvosta. Mies on jäänyt kiinni viimeisen vuoden aikana näpistyksistä 10 kertaa.

Kello 02.00 aikoihin pysäytti partio Lahdessa Metsäpellontiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut, hieman yli 20-vuotias nainen puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan. Naisella ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. 

Kello 03.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Kiveriönkadulla pakettiauton, jonka kuljettajana toiminut reilu 30-vuotias mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen alittavan lukeman. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Miehen hallusta löytyi myös pieni määrä huumaavia lääkkeitä, johon hänellä ei ollut esittää reseptejä. Autosta löytyi myös ampuma-aseen patruunoita.