Mies uhkasi ilmapistoolilla parkkipaikalle pysähtynyttä rekka-autoilijaa

Julkaisuajankohta 16.1.2024 15.05
Uutinen

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan laittomasta uhkauksesta, jossa mies osoitti parkkipaikalla ilmapistoolilla rekka-auton kuljettajaa.

Teko tapahtui Enontekiöllä kesällä 2022. Suomen poikki ajanut ulkomaalainen rekka-auton kuljettaja oli pysähtynyt puolen yön aikaan parkkipaikalle lakisääteiselle tauolleen. Hän sammutti ajoneuvon, mutta joutui jättämään kylmäkontin moottorin päälle, jotta kontti ei päässyt sulamaan.

Kuljettaja oli siirtynyt nukkumaan hytin makuutiloihin, kun rekan ovea hakattiin. Ulkopuolella seisoi suomalainen mies, joka oli ensin huutanut jotakin. Kuljettaja ei ymmärtänyt hänen asiaansa, koska heillä ei ollut yhteistä kieltä. Mies kävi sitten asuntoautostaan hakemassa käsiasetta muistuttavan esineen, jolla tähtäsi suoraan kuljettajaa tuulilasin edestä.

Kuljettaja soitti hätäkeskukseen ja jäi odottamaan poliisipartion saapumista. Tehtävälle kiiruhti usea poliisipartio. Mies otettiin asuntoautostaan kiinni ja hänen hallustaan löytyi ilmapistooli, joka muistutti huomattavasti oikeaa käsiasetta.

Esitutkinnassa ulkopaikkakuntalainen noin 70-vuotias epäilty kertoi syyksi, että hän halusi kuljettajan siirtävän rekkaa, koska rekan käynnissä pitäminen häiritsi hänen untaan. Tapahtumassa ei aiheutunut henkilövahinkoja, eikä ilmapistoolissa ollut kuulia. Teko tallentui rekka-auton kojelaudalla olleeseen kameraan.

Enontekiö Lapin poliisilaitos Lappi Rikokset ja tutkinta Uutinen